Toimintasuunnitelma 2011

Katajanokka-seuran sääntöjen mukaan seuran tarkoitus on mm. edistää kaikinpuolista viihtyvyyttä Katajanokalla alueen omaleimaisuutta ja erityispiirteitä kunnioittaen.

Ympäristöasiat

Myös vuonna 2011 seuraamme tarkasti kaikkia Katajanokan ympäristöön ja oloihin vaikuttavia ilmiöitä ja hankkeita. Asukkaiden etujärjestönä vaikutamme ehdotuksin ja kannanotoin alueen suunnitteluun, rakentamiseen sekä liikenne- ja satamaoloihin.
Tarpeen mukaan järjestämme kokouksia ja keskustelutilaisuuksia ympäristöämme koskevista ajankohtaisista asioista.

Tänä vuonna ajankohtaisia seurattavia asioita ovat esimerkiksi koko Eteläsataman aluetta koskeva kansainvälinen suunnittelukilpailu vuonna 2012, mahdollisen Guggenheim-museon paikka: Helsingin kaupungin johto on tarjonnut Guggenheim-säätiölle toisena mahdollisena sijoituspaikkana Katajanokanlaituri 2:n tonttia, ja Laajasalon silta- ja vesiliikennevaihtoehdot.

Asuinalueemme siisteyteen kiinnitetään huomiota, osallistumme kaupungin siivoustalkoisiin.

Tiedotus

Jatkamme vuosijulkaisu Katajanokan Kaiun toimittamista: Kaiku ilmestyy tuttuun tapaan joulukuun alussa – tänä vuonna 50. kerran, mitä juhlistamme. Katajanokan Kieku -tiedote julkaistaan tiedotustarpeiden mukaan 2 – 3 kertaa.

Jatkamme myös jo aloitettua projektia saada kaikki ilmestyneet Kaiku-lehdet sähköiseen muotoon. Kaiut ovat merkittävä Katajanokan historian ja tarinoiden tietopankki.

Ylläpidämme ja kehitämme seuran kotisivuja osoitteessa www.skatta.fi.

Muu toiminta

Elokuussa koulujen alettua järjestämme perinteisen Katajanokan ympärijuoksukilpailun.
Syksyllä 2006 aloitettua elokuvakerhotoimintaa jatkamme Kino K-13:ssa laatuelokuvien merkeissä. Keväällä esitetään kolme filmiä, samoin syyskaudella.

Katajanokka-aiheisten joulukorttien myyntiä jatketaan. Jatkamme ja kehitämme yhteistyötä muiden katajanokkalaisten toimijoiden mm. Katajanokan koulun ja sen vanhempainyhdistyksen, Katajanokan Marttojen ja Katajanokan Rotaryklubin kanssa.