Toimintasuunnitelma 2005


Hyväksytty vuosikokouksessa 28.2.2005


Katajanokkaseuran tarkoituksena on sääntöjensä mukaan

  • edistää viihtyvyyttä Katajanokan alueellista omaleimaisuutta ja erityispiirteitä kunnioittaen
  • toimia asukkaiden etujärjestönä ympäristönsuojeluun, maisemanhoitoon, liikenne- ja satamajärjestelyihin sekä kaavoitukseen liittyvissä kysymyksissä
  • toimia Katajanokan asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä.


Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura tekee yhteistyötä Katajanokan koulun ja muiden katajanokkalaisten yhteisöjen kanssa sekä järjestää tarvittaessa kokouksia ja asukastilaisuuksia Katajanokkaa koskevista ajankohtaisista aiheista.

Tänä vuonna seuramme täyttää 60 vuotta. Juhlavuottamme vietämme erilaisin yleisötapahtumin ja juhlin:

  • jo perinteinen Katajanokkapäivä 23.4. Päivällä on tapahtuma Kanavaterminaalin ja Stora Enson välisellä aukiolla kuten aina ennenkin, ja illalla jatketaan nuorisolle suunnatulla tilaisuudella liikuntahallissa
  • Katajanokan ympärijuoksukilpailut pidetään elokuussa koulujen alettua, nyt jo 57. kerran
  • juhlavuoden pääjuhla järjestetään Kino K-13:ssa lokakuun lopussa
    suunnitelmissa on myös aikaansaada syksyllä valokuvanäyttely Katajanokan vaiheista asukkaiden omista kuvista, tästä esitetään myöhemmin keväällä osallistumiskutsu
  • juhlavuodeksi on myös järjestetty seuraamme uutta toimintaa, järjestämme jäsenmatkan Riikaan 14.4. – 18.4.
  • Katajanokan alueen rakennus- ja suunnitteluhankkeita sekä liikennekysymyksiä seurataan tarkasti edelleenkin
  • ajankohtaisista asioista tiedotetaan Katajanokan Kieku-lehtisellä noin kolme kertaa vuodessa
  • seuran perinteinen vuosijulkaisu Katajanokan Kaiku ilmestyy juhlanumerona joulukuun alussa

 


 

Skatuddssällskapet fyller 60 år i höst.

Skatuddsdagen arrangeras 23.4 med program för både själva dagen vid gångbron vid Salutorget och kvällen i Skatuddens idrottshall.

En fotoutställning med Skatuddsbilder ordnas under hösten i det gamla länsfängelset.

Löptävlingen Skatudden runt ordnas i augusti för 57 gången.

Huvudfesten hålls i Kino K-13 i oktober.

Infobladet ”Katajanokan Kieku” utkommer 2-3 gånger. Festnummer av ”Kaiku” utkommer i december.