Toimintasuunnitelma 2015

Katajanokkaseuran säännöissä seuran tarkoitukseksi on määritelty

1. toimia sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi sekä viihtyvyyden lisäämiseksi Katajanokan alueellista omaleimaisuutta ja erityispiirteitä kunnioittaen
2. toimia ympäristönsuojeluun, maisemanhoitoon, liikenne- ja satamajärjestelyihin sekä kaavoitukseen liittyvissä kysymyksissä
3. toimia Katajanokan asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä.
Katajanokan asukkaiden etujen vaalijana vaikutamme Helsinkiä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon, toimimme yhteistyössä kotiseututyön eri järjestöjen kanssa ja harjoitamme Katajanokkaa koskevaa tallennus‑ ja julkaisutoimintaa sekä järjestämme mahdollisuuksien mukaan juhla- ym. tilaisuuksia.

Vuonna 2015 ympäristössämme seurattavia kohteita ovat erityisesti
· Yleiskaava 2050
· Keskon suunnitelma kiinteistön mahdollisesta muuttamisesta asunnoiksi
· Parkkiluolahanke
· Katajanokanlaiturin alueen väliaikaiskäytön suunnittelu ja siihen osallistuminen
· Mattolaiturimme on siirtynyt Helsingin satamalta rakennusvirastolle: pyrimme pitämään sen asukkaiden käytettävissä.
· Sataman liikenne ja liikenteen aiheuttamat ruuhkat Katajanokalla
· Eteläsataman alueen kaavoituksen eteneminen
· Kruunuvuorenrannan liikennejärjestelyt
· Linnankatu 3:n rakentaminen
· Linnanpuistossa olevan entisen huoltorakennuksen käyttö

Katajanokan puistot
· Juhlistamme Tove Janssonin puiston 1-vuotispäivää puistopiknikillä
· Jatkamme kaupunkiviljelyä Linnanpuistossa. Haemme lupaa noin 20 uudelle laatikolle, koska halukkaiden viljelijöiden jono kasvaa koko ajan..
· Pyrimme muutenkin edistämään Linnanpuiston asukaskäyttöä.

Yhteistoiminta
· Jatkamme yhteistyötä katajanokkalaisten yhdistysten ja toimijoiden, erityisesti Katajanokan koulun kanssa. Tuemme stipendein esimerkiksi koulun kuoron esiintymistä Kukkaskartanon palvelutalon asukkaille joulun tienoilla.
· Osallistumme Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helkan toimintaan ja tiivistämme yhteistyötä naapurikaupunginosayhdistysten kanssa.

Tiedotus
· Jatkamme vuosijulkaisu Katajanokan Kaiun toimittamista.
· Toimitamme tarpeen mukaan Kieku-tiedotteita.
· Ylläpidämme seuran kotisivuja osoitteessa www.skatta.fi sekä facebook-sivuja.

Muu toiminta
· Seura täyttää 70 vuotta. Juhlavuoden ohjelmassa on mm. museokäyntejä, valokuvanäyttely 70 vuotta 70 kuvaa, esitelmiä ja muistelmia ym. Pääjuhla on 4.10.2015 Kino K 13:ssa.
· Katajanokan ympärijuoksu juostaan elokuussa koulujen alettua 67. kerran
· Jatkamme syksyllä 2006 aloitettua elokuvakerhotoimintaa Kino K-13:ssa laatuelokuvien merkeissä. Keväällä esitetään kolme filmiä, samoin syyskaudella.
· Jatkamme Katajanokka-aiheisten korttien myyntiä sekä mahdollisia muita tuotteita.
· Mikäli saamme Uudenmaan maakuntarahastolta hakemamme apurahan, toteutamme Katajanokan kotikaupunkipolun, joka esittelee Katajanokan mielenkiintoisia kohteita.

Budjetti2015.pdf