Katajanokalla osoitteessa Laivastokatu 20 suunnitellaan olemassa olevan rakennuksen käyttötarkoituksen muutosta hallintorakennuksesta asumiseen. Vieressä oleva porttirakennus sekä katu- ja puistoaluetta liitetään muodostuvaan kiinteistöön. Rakennukset suojellaan.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan tavoitteena on mahdollistaa hallintorakennuksen (1 500 k-m2) muuttaminen asumiskäyttöön ja porttiosuuden säilyttäminen ja liittäminen osaksi muodostuvaa kiinteistöä. Muodostuvan kiinteistön pihapiiri säilytetään avoimena osana laajempaa Merikasarmin alueen puistokokonaisuutta. Ajoyhteys naapurikiinteistön pysäköintialueelle ja puistoalueella olevalle tekniselle rakennukselle säilytetään ja yhteys Linnanpuiston ja Laivastokadun välillä mahdollistetaan.
Kaavoitettava alue on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä ja kuuluu Museoviraston RKY 2009-kohdeluetteloon, Katajanokan vanha osa. Hallintorakennus on suojeltu asetuksella. Alueen valvottu kulkuporttiosuus on poistunut käytöstä 1970-luvun alkupuolella.
Katajanokkaseuran mielestä Laivastokatu 20 asemakaavan muutos ja sen tavoitteet ovat pääosin kannatettavia.
Katajanokkaseura muistuttaa, että kulkuyhteys Laivastokadulta nykyisen parkkialueen läpi Linnanpuiston kautta Vyökadulle tulee ehdottomasti säilyttää ja sen turvallisuuteen tulee kiinnittää parempaa huomiota. Viitesuunnitelman asemapiirrosluonnoksen mukainen autopaikkojen määrä (10 kpl) ja sijoitus sisältää turvallisuusriskejä tehdessään myös yleiselle läpikulku- ja pyöräilyreitille osoitettavasta alueesta erittäin ahtaan, varsinkin Linnanpuiston puoleisella osalla.
Katajanokkaseura muistuttaa lisäksi, että asemaakaavamuutokseen sisältyvä porttirakennus sekä jalkakäytävä ja katuosuus tulee säilyttää julkisina omistusoikeudesta riippumatta.
Asemakaavamääräyksillä tulee varmistaa Linnanpuiston ja Laivastokadun välinen jalankulun ja pyöräilyn yhteys sekä Laivastokadun nykyisen jalkakäytävän ja porttirakennuksen kulkuaukon käyttämisestä edelleen jalankululle osoitettuna alueena. Katajanokkaseura ilmaisee myös huolensa porttirakennuksen/varaston myymisen Laivastokatu 20:lle vaikutuksesta kulttuuriravintola Wellamon toimintaedellytyksiin.
Katajanokkaseura ry. – Skatuddssällskapet rf.
Tuula Palaste Martin Bunders
Puheenjohtaja Sihteeri