Katajanokkaseuran lausunto 14.12.2007: Kaisaniemi on katajanokkalaisten ja muiden keskustan asukkaiden kannalta tärkeä puisto ja lähiliikuntapaikka. Puisto ja Kasvitieteellinen puutarha ovat kaupungin keskeinen historiallinen puistoalue. Pitkään rapistuneen puiston kohentamissuunnitelmaa on tervehdittävä tyydytyksellä.
Suunnitelmassa on myös otettu huomioon asukkaiden pelikenttien, jalka- ja pesäpallon ja perinteisen tenniksen tarpeet.
Asemakaavassa puistoalueeksi määrätty alue tulee olla kokonaisuudessaan vapaasti kuljettavissa ja käytettävissä.
Eräitä huomautuksia:
Unioninkadun suuntainen Kasvitieteelliseen puutarhaan suunniteltu kulkureitti voi palvella puiston käyttäjiä päiväsaikaan. Esitetty ratkaisu, jossa reitti irrotetaan Kasvitieteellisestä johtaa kahden aidan väliseen polkuun, joka ei erityisesti yöaikaan ole tarpeellinen eikä mitenkään turvallinen. Kulkureitti jos sellainen tehdään tulee toteuttaa Kasvitieteellisen puutarhan sisäisenä, muina aikoina suljettuna reittivaihtoehtona.
Katajanokkaseura ry