Kaavoista kaupungiksi -kaupunkisuunnittelumessut 5.-9. 4 Laiturilla

Kaupunkisuunnittelumessuilla katsastat kätevästi Helsingin suunnitelmat

Kaavoista kaupungiksi -messut tapahtumineen käynnistyvät kaupunkisuunnittelun kohtauspaikassa Laiturilla 5. huhtikuuta.

– Laiturilla on järjestetty kymmeniä näyttelyitä, mutta koskaan aiemmin esillä ei ole ollut suunnitelmia näin kattavasti eri puolilta kaupunkia, kertoo kaupunkisuunnitteluviraston viestintäpäällikkö Heikki Mäntymäki.

Esiteltävää riittää, sillä virastossa on parhaillaan työn alla yli 150 kaavoituskatsauksessakin kuvattua hanketta.

– Halusimme luoda kaavoituskatsauksen oheen toiminnallisen ja vaivattoman tavan tutustua suunnitelmiin. Messuille on helppo tulla riippumatta siitä, missä päin kaupunkia asuu tai mistä suunnitelmista on kiinnostunut.

Kaavoittajat ja liikennesuunnittelijat ovat varanneet aikaa vastata kysymyksiin paikan päällä, vaikkapa pullakahvien ääressä.

– Leppoisassa tunnelmassa syntyy toivoaksemme paljon kiinnostavia keskusteluita ja debattia.

Messut tuovat Laiturille normaalista näyttelytoiminnasta poikkeavaa kuhinaa. Ohjelmassa on runsaasti eri kohderyhmille suunnattuja teematapahtumia.

Tiistaina vuorossa on keskusta ja kantakaupunki, keskiviikkona Itä-Helsinki ja torstaina Länsi- ja Pohjois-Helsinki. Perjantai-ilta on suunnattu nuorille ja viimeinen messupäivä ilmapalloineen erityisesti perheille.

– Lauantaina kannattaa käydä hakemassa kokemuksellisen kaupungin konsultilta oma resepti kaupunkielämykseen, Mäntymäki vinkkaa.

Toimistoilla ja projekteilla on ollut vapaat kädet messuosastojen suunnittelussa ja hankkeet ovat esillä varsin luovasti. Kaavoituskatsauksesta löytyvällä lipukkeella voi äänestää parasta messuosastoa ja osallistua 100 euron arvoisen lahjakortin arvontaan HSL:n liikennevälineisiin.

Messut järjestää Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, jonka osana näyttely- ja infokeskus Laituri toimii.

Tervetuloa tutustumaan huomisen Helsinkiin!

Kaavoista kaupungiksi -kaupunkisuunnittelumessut
5.-9. huhtikuuta 2011 Laiturilla
Narinkka 2, vanhan linja-autoaseman rakennus
Messujen ajan avoinna ti–pe klo 10–19, la klo 12–16
Vapaa pääsy!

Messuviikon ohjelma >>

Lisätiedot

viestintäpäällikkö Heikki Mäntymäki, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, p. 050 413 1729, heikki.mantymaki@hel.fi

näyttelykoordinaattori Reetta DeWan, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, p. (09) 310 37440, reetta.dewan@hel.fi