Vuosikokous 1.3.2022 pöytäkirja

Katajanokkaseuran vuosikokous 1.3.2022 klo 18 Uspenskin katedraalin kryptassa
Tarkistamaton pöytäkirja

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Petri Tuomi-Nikula ja sihteeriksi Helena Alkula. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja samalla tarvittaessa ääntenlaskijoiksi valittiin Leena Laasonen ja Päivi Seiskari.

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Kokous todettiin sääntöjen mukaan kokoon kutsutuksi.

3. Käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus ja päätetään sen hyväksymisestä.

Seuran puheenjohtaja Kati Laasonen esitteli vuoden 2021 toimintakertomuksen. Keskustelua käytiin mm. Katajanokan Kaiun jakelusta, joka Postin toimesta osaksi epäonnistui. Vuonna 2022 Kaiku tultaneen jakamaan jäsenille sekä pidetään saatavilla Katajanokkalaisissa kaupoissa ja liikkeissä. Keskusteltiin myös seuran ympäristöä koskevista lausunnoista. Kaikki lausunnot löytyvät seuran verkkosivuilta skatta.fi.

4. Käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto ja päätetään tilien hyväksymisestä.

Rahastonhoitaja esitteli vuoden 2021 tilinpäätöksen. Tilinpäätös hyväksyttiin yksimielisesti.

5. Hyväksytään toimintasuunnitelma.

Seuran puheenjohtaja Kati Laasonen esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2022. Keskusteltiin Satamakatu-ideoista, joista voi lukea tarkemmin 2021 Kaiusta. Keskusteltiin myös tiedottamisesta, ehdotettiin esim. kuukausiblogia tai vastaavaa, jossa kerrottaisiin seuran kuulumisia, kerran vuodessa ilmestyvän Kaiun lisäksi. Toimintasuunnitelmaan pyydettiin lisättäväksi HSL:n mahdollisesti muuttuviin tariffeihin vaikuttamiseen. Lisättiin myös kärjen pallokentän avajaiset toimintasuunnitelmaan. Otettiin myös esille kysymys Matruusinpuistoonkin liittyvistä rakentamissuunnitelmista; tätä asiaa Katajanokkaseura pitää tarkasti silmällä.

6. Hyväksytään talousarvio.

Talousarvio vuodelle 2022 hyväksyttiin yksimielisesti. Ehdotettiin yhteistä viestiä taloyhtiöille, jotta saataisiin useampia yhteisöjäseniä.

7. Määrätään jäsenmaksun suuruus.

Päätettiin yksimielisesti pitää jäsenmaksu entisen suuruisena eli 20 euroa/henkilöjäsen ja 100 euroa yhteisöjäsen.

8. Päätetään seuran kokousten koollekutsumistavasta.

Päätettiin lähettää kutsu jäsenille sähköpostitse ja ilmoittaa kokouksesta seuran verkkosivuilla.

9. Valitaan seuran johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan seuran puheenjohtajaksi.

Kati Laasonen valittiin yksimielisesti seuran puheenjohtajaksi.

10. Valitaan jäsenet johtokuntaan erovuoroisten jäsenten tilalle.

Erovuoroisista valittiin uudestaan Eija Halla, Martin Bunders, Aurora Heickell, Marja Karppanen, Sisko Lounatvuori, Tuula Palaste ja Kirsti Tolvanen. Uusia jäseniä ei saatu.

11. Valitaan yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja.

Valittiin varsinaiseksi Markku Lounatvuori ja varalle Ingrid Heickell.

12. Päätetään sääntöuudistuksesta.

Puheenjohtaja esitteli johtokunnan esityksen sääntömuutoksista. Kokouksessa ei esitetty muutoksia esitykseen. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

14. Kokouksen päättäminen

Muita asioita ei ollut. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19:24.

– – –

Kokoukseen osallistui paikan päällä Uspenskin katedraalin kryptassa 20 ja Teamsin kautta 20 henkilöä.

Kokouksen jälkeen Helsingin Sataman tekninen johtaja Pekka Hellström kertoi Sataman uusista järjestelyistä ja rakentamisesta. Tallinnan laivat siirtyvät Länsisatamaan ja Katajanokalle jäävät ruotsinlaivat. Siirtäminen edellyttää Länsisataman laajentamista ja satamatunnelin (kustannusarvio 260 M€, jonka maksaa Helsingin Satama) rakentamista Länsiväylälle. Tunneli tulee olemaan vain satamaliikennettä varten.

Länsisataman muutosten toteuttamisen jälkeen on mahdollista siirtää Ruotsin laivaliikenne Katajanokalle. Katajanokalle suunnitellaan uutta matkustajaterminaalirakennusta, nykyinen on mm. liian lähellä merta. Rakentamisvaihe tullee olemaan vuosina 2028-2029. Muutoksen myötä tavaraliikenne Katajanokalta vähenee, mutta tulee edelleen olemaan ajallisesti keskittynyttä aamupäivään ja iltapäivään. Kaavoitus- ja suunnitteluprosessi 2023-2024.

Kysymyksiin vastasi myös suunnittelupäällikkö Satu Aapra. Tilaisuuteen osallistui lisäksi Sataman viestintäpäällikkö Eeva Hietanen.

Vuosikokous 24.2.2015

Vuosikokous 24.2.2015 klo 18-19 Katajanokan koulun juhlasalissa

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Risto Laakkonen ja sihteeriksi Helena Alkula. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja samalla ääntenlaskijoiksi valittiin Kati Laasonen ja Kirsti Tolvanen.

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kutsu jäsenille lähetettiin 13.2.2015. Lisäksi kutsun saivat Katajanokkaseuran sähköpostilistalla olevat ja se on luettavissa myös seuran verkkosivuilla osoitteessa skatta.fi.
3. Vahvistetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokous todettiin sääntöjen mukaan koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokouksen puheenjohtaja totesi, että päätöksentekoon osallistumisoikeus on vain seuran jäsenillä.

4. Käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus ja päätetään sen hyväksymisestä
Seuran puheenjohtaja Tuula Palaste-Eerola esitteli toimintakertomuksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti.

5. Käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto ja päätetään tilien hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä
Rahastonhoitaja Susanna Widlund esitteli tilinpäätöksen. Kuultiin tilintarkastajien lausunto, jonka jälkeen kokous myönsi tilivelvollisille vastuuvapauden vuoden 2014 tilien hoidosta.

6. Käsitellään ja hyväksytään toimintasuunnitelma
Seuran puheenjohtaja Tuula Palaste-Eerola esitteli toimintasuunnitelman, joka hyväksyttiin yksimielisesti.
Toimintasuunnitelman käsittelyn yhteydessä todettiin, että on hyvä, että järjestetään jälleen 9.8.2015 syntymäpäiväpiknik Tove Janssonin puistossa, mutta miten Matruusinpuisto: voitaisiinko sielläkin viettää juhlaa tai järjestää jokin tapahtuma? Seuran puheenjohtaja lupasi, että uusi johtokunta ottaa asian harkittavaksi ja pyysi ehdotuksia juhlan aiheeksi. Voisiko kyseeseen tulla merkkivuositapahtuma tai sopiva teemamuotoinen tilaisuus?
Todettiin myös, että Merikasarmintori nelosen päätepysäkillä on enimmäkseen hiljainen ja kuollut. Sitä voitaisiin elävöittää esimerkiksi järjestämällä siellä kerran kuussa toritapahtuma tai esimerkiksi vihannesten myyntiä?

7. Käsitellään ja hyväksytään talousarvio
Susanna Widlund esitteli talousarvion vuodelle 2015, joka hyväksyttiin yksimielisesti.

8. Määrätään jäsenmaksun suuruus
Johtokunta esitti jäsenmaksun pitämistä samana kuin ennenkin. Jäsenmaksu on ollut 20 euroa/henkilöjäsen ja 50 euroa/yhteisöjäsen. Päätettiin johtokunnan esityksen mukaan.

9. Päätetään seuran kokousten koollekutsumistavasta
Johtokunta esitti, että pidetään samana kuin ennenkin eli lähetetään kutsu jäsenille, lisäksi ilmoitetaan seuran verkkosivuilla ja sähköpostitse. Päätettiin esityksen mukaan.

10. Valitaan seuran johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan seuran puheenjohtajaksi
Puheenjohtajaksi ehdotettiin Sirpa Pääskyä ja Tuula Palaste-Eerolaa.
Todettiin, että puheenjohtajasta joudutaan äänestämään. Äänioikeus on seuran jäsenillä. Äänestystoimituksen nopeuttamiseksi päätettiin tehdä koeäänestys käsiennostoäänestyksenä.
Käsiennostoäänestyksessä laskettiin Tuula Palaste-Eerolan saaneen 25 ääntä ja Sirpa Pääskyn 17 ääntä. Ero oli riittävän selkeä, jotta kokouksen puheenjohtaja saattoi todeta, että tarvetta muuhun äänestysmenettelyyn ei tässä tapauksessa ole. Näin ollen Tuula Palaste-Eerola valittiin Katajanokkaseuran puheenjohtajaksi seuraavaan vuosikokoukseen saakka.

11. Valitaan jäsenet johtokuntaan erovuoroisten jäsenten tilalle
Erovuorossa olleet Helena Alkula, Rea Anner, Kimmo Hyvärinen, Sinikka Harpf ja Risto Jaakkola valittiin uudelleen. Lisäksi johtokuntaan valittiin Sirpa Pääsky ja Aarno Teittinen.

12. Valitaan kaksi varsinaista ja kaksi varatilintarkastajaa
Tilin- ja toiminnantarkastajiksi valittiin Eeva-Liisa Tuomi-Kyrö ja Ingrid Heickell. Varalle valittiin Susanna Widlund ja Ritva Koljonen.

13. Käsitellään muut asiat
Johtokunnalle tulee jättää vuosikokoukselle esitettävistä asioista esitys vähintään kolmekymmentä (30) päivää ennen kokousta. Sama koskee myös johtokuntaa silloin kun se tekee vuosikokoukselle esityksen.

14. Kokouksen päättäminen
Muita asioita ei ollut, Kokouksen puheenjohtaja kiitti kokousta ja toivotti uudelle johtokunnalle menestystä sen vaativassa työssä.

Risto Laakkonen, puheenjohtaja
Helena Alkula, sihteeri

Vuosikokous 27.2.2007

Vuosikokous 27.2.2007 klo 18.00-20.00
Årsmöte 27.2.2007 kl 18.00-20.00
Uspenskin katedraalin krypta

Pöytäkirja

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seuran puheenjohtaja Tuula Palaste-Eerola toivotti kokouksen osallistujat tervetulleiksi. Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta
Puheenjohtajaksi valittiin Risto Laakkonen ja sihteeriksi Helena Alkula.

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
Pöytäkirjan tarkastajiksi ja samalla ääntenlaskijoiksi valittiin Kirsti Katz ja Ritva Scott.

4. Vuoden 2006 toimintakertomus
Puheenjohtaja Tuula Palaste-Eerola esitteli toimintakertomuksen.

5. Vuoden 2006 tilinpäätös
Rahastonhoitaja Mattias Bremer esitteli tilinpäätöksen.

6. Vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle
Toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin yksimielisesti ja johtokunnalle myönnettiin vastuuvapaus.

7. Toimintasuunnitelma vuodelle 2007
Seuran puheenjohtaja esitteli toimintasuunnitelman, joka hyväksyttiin yksimielisesti. Erityisesti selviteltiin koirien jätösongelmaa ja sitä miten seura voi tässä asiassa toimia.

8. Jäsenmaksun suuruus 2007
Ehdotettiin jäsenmaksun nostamista 15 euroon; ehdotus sai kannatusta ja hyväksyttiin yksimielisesti. Yhteisöjäsenmaksua päätettiin nostaa suurin piirtein samassa suhteessa: yhteisöjäsenmaksuksi päätettiin 50 euroa.

9. Talousarvio vuodelle 2007
Rahastonhoitaja esitteli talousarvion, joka hyväksyttiin yksimielisesti.

10. Seuran kokouksen koollekutsumistapa
Johtokunnan esitys, että koollekutsumistapa pidetään ennallaan, eli lähetetään tiedote kaikkiin katajanokkalaisiin koteihin, hyväksyttiin yksimielisesti.

11. Seuran puheenjohtajan valinta
Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Tuula Palaste-Eerola.

12. Uusien johtokunnan jäsenten valinta
Erovuoroisista jäsenistä johtokuntaan valittiin uudestaan Helena Alkula, Rea Anner, Tarja Djateu, Sinikka Harpf, Kimmo Hyvärinen, Risto Jaakkola. Uutena jäsenenä valittiin Jukka Ahola.

13. Tilintarkastajien ja varatilintarkastajien valinta
Tilintarkastajiksi valittiin Ingrid Heickell ja Jussi Tammelin. Varalle valittiin Eeva-Liisa Tuomi-Kyrö ja Salme Jormanainen.

14. Muut asiat, keskustelu
Kokouksen aluksi Eini Forsman kertoi Uspenskin katedraalin kryptan historiasta ja sen vilkkaasta toiminnasta sekä vastasi yleisön kysymyksiin.

Kokouksen jälkeen keskusteltiin mm. koirien kurittomuudesta. Kokoukseen osallistui noin 60 katajanokkalaista.

Vuosikokous 26.2.2018

Katajanokkaseuran sääntömääräinen vuosikokous 26.2.2018 klo 18:00-20.00
Helsingin Työkanava HeTy ry:n tiloissa Katajanokanlaituri 4 A K6, 2. krs.

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Risto Laakkonen ja sihteeriksi Helena Alkula. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja samalla ääntenlaskijoiksi valittiin Kati Laasonen ja Sirpa Pääsky

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokouskutsu on toimitettava jäsenille vähintään seitsemän päivää ennen kokousta. Kutsut lähetettiin sähköpostitse sekä kirjeitse määräajassa.
Lisäksi kutsun saivat Katajanokkaseuran sähköpostilistalla olevat henkilöt.
Kokouksesta on myös tiedotettu seuran verkkosivuilla osoitteessa skatta.fi ja Facebookin kautta.

3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden vahvistaminen
Kokous todettiin sääntöjen mukaan koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

4. Käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus ja päätetään sen hyväksymisestä
Seuran puheenjohtaja Tuula Palaste esitteli toimintakertomuksen vuodelta 2017. Toimintakertomus hyväksyttiin yksimielisesti.

5. Käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto sekä päätetään tilien hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä
Rahastonhoitaja Helena Alkula esitteli tilinpäätöksen vuodelta 2017. Tilinpäätös hyväksyttiin ja johtokunnalle annettiin vastuuvapaus yksimielisesti.

6. Käsitellään toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ja päätetään sen hyväksymisestä
Seuran puheenjohtaja Tuula Palaste esitteli toimintasuunnitelman, joka hyväksyttiin yksimielisesti.

7. Käsitellään talousarvio ja päätetään sen hyväksymisestä
Helena Alkula esitteli talousarvion vuodelle 2018. Talousarvio hyväksyttiin yksimielisesti.

8. Määrätään jäsenmaksun suuruus
Johtokunta esitti jäsenmaksun pitämistä samana kuin ennenkin. Jäsenmaksu on ollut 20 euroa/henkilöjäsen ja 50 euroa/yhteisöjäsen. Päätettiin johtokunnan esityksen mukaan.

9. Päätetään seuran kokousten koollekutsumistavasta
Jotta säästäisimme hieman postimaksuista, johtokunta esitti, että keväällä jäsenmaksujen lähettämisen yhteydessä kysytään kaikilta sähköpostiosoite vuosikokouskutsun lähettämistä varten. Niille, jotka eivät ilmoita sähköpostiosoitetta, lähetetään kutsu postin välityksellä. Ja: jäsenille lähetetään kutsu. Lisäksi ilmoitetaan seuran verkkosivuilla ja sähköpostitse. Päätettiin esityksen mukaan.

10. Valitaan seuran johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan seuran puheenjohtajaksi

Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Tuula Palaste.

11. Valitaan jäsenet johtokuntaan erovuoroisten jäsenten tilalle
Erovuorossa olleet Martin Bunders, Aurora Heickell, Marja Karppanen, Kati Laasonen, Erkki Leimu, Kirsti Tolvanen, Irmeli Wallden-Paulig ja Tarja Djateu valittiin uudestaan. Uutena jäsenenä johtokuntaa valittiin Timo Numminen.

12. Valitaan kaksi varsinaista ja kaksi varatilintarkastajaa
Tilin- ja toiminnantarkastajiksi valittiin Eeva-Liisa Tuomi-Kyrö ja Ingrid Heickell.

13. Käsitellään muut asiat, joista johtokunnalle on tehty esitys vähintään kolmekymmentä päivää ennen kokousta.
Tällaisia asioita ei ollut.

14. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen noin klo 19:30
Risto Laakkonen Helena Alkula
Puheenjohtaja Sihteeri
Pöytäkirjan tarkastajat
Kati Laasonen Sirpa Pääsky
_ _ _ _ _ _
Kokoukseen osallistui 55 katajanokkalaista.

Ennen kokousta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman kiinteistökehitysjohtaja Aarne Markkula kertoi Keskon rakennuksen korjauksesta ja muuttamisesta asunnoiksi sekä osaksi hotelliksi.

Kokouksen jälkeen Helsingin työkanava HeTy ry:n David Lee kertoi yhdistyksen monipuoliseseta toiminnasta, kursseista, koulutuksesta ja harrastuspiireistä.

Vuosikokouspöytäkirja 2021

 Vuosikokous 1.3.2021 klo 18-19.30

Helsingin Työkanava HeTyn ryn tiloissa

Katajanokanlaituri 4

sekä Teams etäkokouksena 

1. Kokouksen avaus          

Puheenjohtaja Kati Laasonen avasi kokouksen klo 18 toivottamalla osanottajat tervetulleiksi tähän Katajanokkaseura ry:n historialliseen etävuosikokoukseen.                                                                                                                                                                                                                                                                                   

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta

Puheenjohtajaksi valittiin Kati Laasonen ja sihteeriksi Eija Halla

4. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

 Pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Leena Laasonen ja Aurora Heickell.

5. Vuoden 2020 toimintakertomus ja sen hyväksyminen

Puheenjohtaja esitteli vuoden 2020 toimintakertomuksen. Toimintakertomus hyväksyttiin.

6. Vuoden 2020 tilinpäätös                                                                                                                               

Helena Alkula esitteli vuoden 2020 tilinpäätöksen, joka hyväksyttiin

7. Päätetään tilien hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle. 

Puheenjohtaja luki tilintarkastajien Ingrid Heickellin ja Eeva-Liisa Tuomi-Kyrön toiminnantarkastuskertomuksen, joka hyväksyttiin ja johtokunnalle myönnettiin vastuuvapaus.

8. Toimintasuunnitelma vuodelle 2021                                                                                                                                 

Puheenjohtaja esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2021.

9.  Käsitellään talousarvio vuodelle 2021 ja päätetään sen hyväksymisestä

Helena Alkula esitteli talousarvion vuodelle 2021. Talousarvio vuodelle 2021 hyväksyttiin.

10. Määrätään jäsenmaksun suuruus

Jäsenmaksut pidetään edelleen samana, henkilöjäsen 20 euroa ja yhteisöjäsen 100 euroa.

11. Päätetään seuran kokousten koollekutsumistavasta

Niille, jotka eivät ilmoita sähköpostiosoitetta, lähetetään kutsu postin välityksellä. Lisäksi ilmoitetaan seuran verkkosivuilla ja sähköpostitse.

12. Valitaan seuran johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan seuran puheenjohtajaksi

Seuran puheenjohtajaksi valittiin Kati Laasonen.

13. Valitaan jäsenet johtokuntaan erovuoroisten jäsenten tilalle (Erovuorossa ovat Helena Alkula, Sinikka Harpf, Erkki Leimu, Marketta Suontakanen-Kamaja ja Aarno Teittinen.) 

Erovuoroiset johtokunnan jäsenet valittiin uudelleen.

Johtokunnan uudeksi jäseneksi valittiin Staffan Lodenius.

Johtokunnan jäsenet: Kati Laasonen puheenjohtaja, Eija Halla sihteeri, Helena Alkula, Martin Bunders, Minna Dufton, Sinikka Harpf, Aurora Heickell, Marja Karppanen, Erkki Leimu, Staffan Lodenius, Sisko Lounatvuori, Tuula Palaste, Siru Saarelainen, Marke Suontakanen-Kamaja, Aarno Teittinen, Kirsti Tolvanen

14.  Valitaan kaksi varsinaista ja kaksi varatilintarkastajaa

Tilien tarkastajiksi valittiin toiminnantarkastajat Ingrid Heickell ja Markku Lounatvuori.

15. Muut asiat, keskustelu

Muita asioita ei ollut.

16.  Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.55, ja kiitti kokoukseen osallistujia.
Osallistujia oli 35 Teams-kokouksessa johtokunnan lisäksi.

Klo 19 alkaen Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki vastasi hänelle etukäteen lähetettyihin ja muutamiin kokouksessa esitettyihin kysymyksiin.

Klo 19.30 tilaisuus päättyi

Vuosikokous 28.2.2013

Katajanokkaseuran vuosikokous 28.2.2013 klo 18-20:20
Hotelli Katajanokka, ent. vankilan kirkkosali

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Seuran puheenjohtaja Tuula Palaste-Eerola avasi kokouksen. Kokous todettiin sääntöjen ja vuoden 2012 vuosikokouksen päätöksen mukaan koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Risto Laakkonen ja sihteeriksi seuran sihteeri Helena Alkula.

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Pöytäkirjan tarkastajiksi ja samalla ääntenlaskijoiksi valittiin Aurora Heickell ja Risto Jaakkola

4. Vuoden 2012 toimintakertomus

Seuran puheenjohtaja Tuula Palaste-Eerola esitteli vuoden 2012 toimintakertomuksen, joka hyväksyttiin.

5. Vuoden 2012 tilinpäätös

Seuran rahastonhoitaja Susanna Widlund esitteli tilinpäätöksen, joka hyväksyttiin.

6. Vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle

Johtokunnalle myönnettiin yksimielisesti vastuuvapaus.

7. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Puheenjohtaja Tuula Palaste-Eerola esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2012.

Tässä yhteydessä keskustelua käytiin mm. kaupunkiviljelystä, Katajanokan puistojen kunnosta ja villistä pysäköinnistä puistoalueilla – Katajanokan kärjen alue tulisi kunnostaa, voisiko Ehrensvärdin lautan tienoille saada jopa koirapuiston? Lisäksi keskustelua herätti rakennusviraston organisoima puistokummitoiminta, minne uimapaikkaa voisi kaupungilta toivoa, mihin toivottuja ulkoliikuntavälineitä kannattaisi sijoittaa sekä koirien (ja ihmisten) jätökset. Paljon kannatusta sai ehdotus ahkerammasta tervehtimisen aloittamisesta Katajanokalla. Myös kirjava satama –suunnitelmat ja toteutuksen aikataulu herättivät keskustelua. Lisäyksenä toimintasuunnitelmaan siitä erehdyksessä pois jäänyt kohta: seura osallistuu ravintolapäivään toukokuussa.

8. Jäsenmaksun suuruus 2013

Jäsenmaksu päätettiin pitää samana kuin ennenkin eli 15 euroa/henkilöjäsen ja 50 euroa/yhteisöjäsen.

9. Talousarvio vuodelle 2013

Hyväksyttiin hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2013.

10. Seuran kokouksen koollekutsumistapa

Päätettiin pitää entisenä: jäsenille lähetetään kutsu kirjeitse. Tämän lisäksi jaetaan Katajanokan talouksiin joukkojakeluna Katajanokan kieku -tiedotuslehtinen.

11. Seuran puheenjohtajan valinta

Seuran puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Tuula Palaste-Eerola.

12. Uusien johtokunnan jäsenten valinta

Valittiin uudestaan johtokuntaan erovuoroisista Helena Alkula, Rea Anner, Kimmo Hyvärinen, Sinikka Harpf, Risto Jaakkola, Jussi Nilsson, Kaisa Väisänen ja Susanna Widlund.

13. Toiminnantarkastajien ja varatoiminnantarkastajien valinta

Toiminnantarkastajiksi valittiin Ingrid Heickell ja Eeva-Liisa Tuomi-Kyrö.

14. Muut asiat, keskustelu

Muita asioita päätettäväksi ei ollut esitetty sääntöjen määräämässä ajassa.

– – –

Kokouksen jälkeen Risto Heikkinen Helsingin kiinteistövirastosta kertoi maailmanpyörähankkeesta, Katajanokanlaiturin tyhjälle tontille, jonka lähistöllä on mm. Helsingin suosituin charterlaivojen laituri (tämänhetkisen tiedon mukaan on tulossa 45 alusta ensi kesänä). Heikkinen kertoi, että maailmanpyörän idea on elävöittää aluetta, ja täten hanke niveltyy torikortteleiden elävöittämissuunnitelmiin. Todennäköisesti laitetta varten on tehtävä paalutus; paalutuksesta ja olosuhteiden tutkimisesta vastaa tontin vuokraaja. Laite on yli 50 metriä korkea, painaa 270 tonnia, ja siinä on 36 kabiinia. Heikkinen kertoi, että saksalainen valmistaja pystyy tekemään teknisesti vaativia laitteita; osat tuodaan paikalle rekoilla, peruselementti nostetaan perustusten päälle, jonka jälkeen kevyemmät lohkot nostetaan paikalleen. Rakentamisaika on 5-7 vuorokautta. Yhden gondolin kapasiteetti on 8 henkilöä (ovat samanlaisia kuin Levillä olevat lämmitetyt kabiinit). Tietyt vaunut ovat myös esteettömiä. Kaikki kabiinit on mahdollista poistaa kahden tunnin aikana. Ensimmäinen varauspäätös tehty 2,5 vuodeksi. Yrittäjien tavoitteena on avata laite vapuksi.

Kysyttiin mm. äänestä ja melusta sekä tontinvuokrasta, joka on 2.500 euroa. Heikkinen kertoi, että laite ei periaatteessa sinänsä pidä ääntä, mutta siihen liittyy jonkinlainen äänentoistolaitteisto. Yrittäjä maksaa paalutukset ynnä muut rakentamiseen liittyvät kulut. Kaupunkikuvallisesti on tärkeää saada eloa myös torikortteleiden liepeille; olennaista on, että toiminta on väliaikaista ja tässä tapauksessa lyhytkestoista. Tarkoitus on, että kaupunki ei maksaa mitään suunnittelusta tai rakentamisesta.

Olli Sirén N2 Helsinki Oy:stä kertoi mielenkiintoisista suunnitelmista samalle tontille, jossa tällä hetkellä parkkialue ja puretun rakennuksen perusta; suunnitelmat eivät vielä ole täysin valmiita tai valmiiksi neuvoteltuja; toteutuskumppaneiden haku on käynnissä – mutta ehkä jo ensi vuonna? Ideaan kuuluu kelluvia uimaloita ja ravintoiloita, kahviloita ja kioskeja uimarannan lisäksi. Suunnitelmissa on kaksi makeanvedenallasta ja yksi merivesiallas, yksi altaista lapsille. Tarkoitus on rakentaa materiaaleista, joissa ympäristö otettu huomioon ja jotka voidaan käyttää uudestaan; jatkokäyttöä voisi esim. tarjota valmistuva Jätkäsaari.

Hanke julkistettiin, kun maailmanpyörähanke nopeasti tuli julki, mutta mitään kiistaa näiden kahden hankkeen välillä ei tule nähdä: hankkeiden yhdistäminen ei ole mahdotonta. Jos kaikki menee hyvin, Platta voisi avautua jo vappuna 2014. Hankkeen tulisi olla 5-vuotinen, jotta se voisi toimia taloudellisesti.

Kysyttiin mm. tuleeko alueelle hiekkaa, entä urheilumahdollisuuksia, beach volley, melonta? Kysyttiin myös, miten estetään meriveden sekoittumattomuus makeaan veteen, kun etelätuuli on voimakas. Sirén totesi, että tämä on selvitettävä kysymys, samoin kuin se, mitä talvella jäät aiheuttavat. – Mikä on hankkeen suhde kaupunkiin, onko kauppa jo sovittu? Olli Sirén: ei ole vielä mitään varausta paikkaan, maailmanpyöräprosessi on kesken. Kun suunnitelmat saadaan valmiiksi, seuraa sopiminen kiinteistöviraston kanssa tarkemmasta alueesta. N2 aikoo perustaa firman, johon yhteistyökumppanit tulevat osakkaiksi rakentamaan Plataksi ristittyä hanketta.
-Kesällä hyvä, miten talvella, joka on niin pitkä? Sirén: Haluaisimme, että kaupunki lähtee mukaan miettimään tätä; idea voisi olla esim. Rautatientorin jääpuisto, voitaisiinko siirtää tälle alueelle? Yhteistyötä kaupungin kanssa toivotaan.

Vuosikokous 24.2.2020

Aika: 24.2.2020 klo 18.00 – 20.22
Paikka: Allas Sea Pool, ltämerikeskus1.                       

1.                        Kokouksen avaus

Seuran puheenjohtaja Tuula Palaste avasi kokouksen ja kertoi aluksi, että pitkäaikaisen kunniajäsenen Risto Laakkosen terveys on heikentynyt niin, että hän on joutunut saattohoitoon.

2.                        Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kokouskutsu on toimitettava jäsenille vähintään seitsemän päivää ennen kokousta. Kutsut lähetettiin jäsenille sekä postin välityksellä että niille jäsenille, jotka ovat Katajanokkaseuran sähköpostilistalla. Kokouksesta on myös tiedotettu seuran verkkosivuilla osoitteessa skatta.fi ja Facebookin kautta. Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3.                        Puheenjohtajan ja sihteerin valinta

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Tuomas Rytsölä ja sihteeriksi Martin Bunders.

4.                        Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Pöytäkirjan tarkastajiksi ja samalla ääntenlaskijoiksi valittiin Sirpa Pääsky ja Aurora Heickell.

5.                        Vuoden 2019 toimintakertomus ja sen hyväksyminen

Seuran puheenjohtaja Tuula Palaste esitteli toimintakertomuksen vuodelta 2019. Katsottiin Pormestarin iltaan tehty Katajanokka-lyhytfilmi. Toimintakertomus hyväksyttiin yksimielisesti.

6.                        Vuoden 2019 tilinpäätös

Rahastonhoitaja Helena Alkula esitteli tilinpäätöksen vuodelta 2019.

7.                        Päätetään tilien hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle. Luettiin tilintarkastajien tekemä toiminnantarkastuskertomus. Tilinpäätös hyväksyttiin ja johtokunnalle annettiin vastuuvapaus yksimielisesti.

8.                        Toimintasuunnitelma vuodelle 2020

Seuran puheenjohtaja Tuula Palaste esitteli toimintasuunnitelman, joka hyväksyttiin käydyn keskustelun jälkeen yksimielisesti.

9.                        Käsitellään talousarvio ja päätetään sen hyväksymisestä

Helena Alkula esitteli talousarvion vuodelle 2020. Talousarvio hyväksyttiin yksimielisesti.

10.                      Määrätään jäsenmaksun suuruus

Johtokunta esitti jäsenmaksun pitämistä samana kuin ennenkin, 20 euroa/henkilö ja 100 euroa/yhteisöjäsen. Keskustelussa jäseniä kehotettiin aktiiviseen jäsenhankintaan taloyhtiöissään.

11.                      Päätetään seuran kokousten koollekutsumistavasta

Niille, jotka eivät ilmoita sähköpostiosoitetta, lähetetään kutsu postin välityksellä. Lisäksi ilmoitetaan seuran verkkosivuilla ja sähköpostitse.

12.                      Valitaan seuran johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan seuran puheenjohtajaksi

Neljätoista vuotta puheenjohtajana toiminut Tuula Palaste ilmoitti luopuvansa puheenjohtajuudesta. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Kati Laasonen.

13.                      Valitaan jäsenet johtokuntaan erovuoroisten jäsenten tilalle

Seuran sääntöjen 10§ mukaan vuosikokous valitsee johtokunnan, johon kuuluu vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja sekä kymmenestä viiteentoista kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua muuta jäsentä, joista vuosittain on puolet erovuorossa. Paikalla olleet erovuoroiset jäsenet Martin Bunders, Aurora Heickell, Marja Karppanen, Tuula Palaste, Erkki Leimu ja Kirsti Tolvanen esiteltiin ja heidät valittiin yksimielisesti uudelleen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Johtokunnasta eroavaksi ilmoittaneiden Tarja Djateun, Kimmo Hyvärisen, Sirpa Pääskyn, ja Irmeli Wallden-Pauligin tilalle valittiin niinikään yksimielisesti seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi Minna Dufton, Eija Halla, Sisko Lounatvuori ja Siru Saarelainen.

14.                      Valitaan kaksi varsinaista ja kaksi varatilintarkastajaa

Tilien tarkastajiksi valittiin edelleen toiminnantarkastajat Eeva-Liisa Tuomi­-Kyrö ja Ingrid Heickell.

15.                      Muut asiat, keskustelu

Ei muita asioita.

16.                      Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20.20.

Tuomas Rytsölä            Martin Bunders
puheenjohtaja               sihteeri

Pöytäkirjan tarkastajat
Sirpa Pääsky            Aurora Heickell

——————————————————————

Kokoukseen osallistui 86 katajanokkalaista.

Kokouksen jälkeen Helsingin Kaupunkiympäristön liikennesuunnittelun tiimipäällikkö Kati Kiyancicek ja liikenneinsinööri Juha Väisänen kertoivat Katajanokan liikennejärjestelyistä ja vastasivat ennalta lähetettyihin kysymyksiin työmaa- ja satamaliikenteen ongelmakohdista sekä nopeuden rajoittamismahdollisuudesta katutöyssyillä, poliisivalvonnalla tai liikennesuunnittelun keinoin. Käydyssä vilkkaassa keskustelussa korostettiin samanaikaisten hankkeiden haitallista yhteisvaikutusta.

Vuosikokous 28.2.2011

savelakauppatori.jpg
savelakauppatori.jpg

Katanokkaseura ry:n vuosikokous pidettiin 28.2.2011 Meritullin seurakuntatalossa. Kokoukseen osallistui 37 katajanokkalaista.

Kokouksen jälkeen arkkitehti Mika Savela esitteli diplomityössään kehittelemiään mielenkiintoisia  ideoita Katajokan elävöittämiseksi.

Tarkistamaton pöytäkirja:

Katajanokkaseuran vuosikokous 28.2.2011 Meritullin seurakuntatalossa
1. Kokouksen avaus
Seuran puheenjohtaja Tuula Palaste-Eerola avasi vuosikokouksen klo 19:15.

2. Puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien sekä ääntenlaskijoiden valinta
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Risto Laakkonen, sihteeriksi Helena Alkula, pöytäkirjan tarkastajiksi ja samalla ääntenlaskijoiksi Aurora Heickell ja Irja Leimu.

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todettiin kokouksen olevan seuran sääntöjen mukaan koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

4. Edellisen vuoden toimintakertomus
Seuran puheenjohtaja Tuula Palaste-Eerola esitteli vuoden 2010 toimintakertomuksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti.

5. Edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto; päätetään tilien hyväksymisestä
Seuran vt. taloudenhoitaja Helena Alkula esitteli tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen. Tilinpäätös hyväksyttiin yksimielisesti.

6. Toimintasuunnitelman hyväksyminen
Tuula Palaste-Eerola esitteli johtokunnan esityksen toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2011. Toimintasuunnitelma hyväksyttiin yksimielisesti.

7. Talousarvio
Hyväksyttiin johtokunnan esitys talousarvioksi vuodelle 2011.

8. Jäsenmaksun suuruus
Päätettiin pitää jäsenmaksu ennallaan: 15 euroa/henkilöjäsen ja 50 euroa yhteisöjäsen.

9. Seuran kokousten koollekutsumistapa
Päätettiin, että kutsu lähetetään jäsenille postitse sekä jaetaan kotisuorana (Itellan palvelu) katajanokkalaisiin talouksiin.

10. Seuran johtokunnan puheenjohtajan (seuran puheenjohtajan) valinta
Valittiin yksimielisesti Tuula Palaste-Eerola seuran puheenjohtajaksi.

11. Jäsenet johtokuntaan erovuoroisten jäsenten tilalle
Valittiin uudestaan johtokuntaan Helena Alkula, Rea Anner, Sinikka Harpf, Kimmo Hyvärinen ja Risto Jaakkola. Uusina jäseninä johtokuntaan valittin Jussi Nilsson, Susanna Widlund ja Kaisa Väisänen.

12. Valitaan kaksi varsinaista ja kaksi varatilintarkastajaa tai toiminnantarkastajaa
Valittiin toiminnantarkastajiksi Eeva-Liisa Tuomi-Kyrö ja Ingrid Heickell.

13. Muut asiat
Muita asioita ei ollut esitetty kokouksessa käsiteltäväksi sääntöjen 9 §:n määräämässä ajassa 30 päivää ennen vuosikokousta. Johtokunta ei myöskään esittänyt muita asioita kokouksen käsiteltäväksi.

14. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja Tuula Palaste päätti kokouksen klo 19:17.

savelakartta.jpg

 

Vuosikokous 23.2.2004

Katajanokkaseura ry:n vuoden 2004 vuosikokous pidettiin 23.2.2004 klo 18.00 alkaen Kirkkohallituksen juhlasalissa.

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Risto Junttila toivotti läsnäolleet n. 65 katajanokkalaista tervetulleiksi ja kertoi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja kirkkohallituksen hallinnollisista tehtävistä. Yliarkkitehti Eero Raatikainen kertoi Kirkkohallituksen mielenkiintoisen rakennuksen historiasta.

Varsinaisen vuosikokouksen jälkeen puheenvuoro annettiin kaupunkisuunnitteluviraston Katajanokan alueen suunnittelijalle Bosse Österbergille. Vilkasta keskustelua käytiin mm. yleiskaavasta ja sen metroliikennesuunnitelmasta Katajanokalta Laajasaloon, uusista parkkiluolasuunnitelmista Keskon ja Tulli- ja pakkahuoneen tontin alle, Finnjetin polttoaine-säiliön paikalle aikanaan jäävän alueen käyttömahdollisuuksista, Mastokadun uusista rakennuksista, vierasvenesataman saunarakennuksesta ja Katajanokan vankilan keväällä 2004 hyväksyttävästä (hotelli)kaavasta.

Årsmötet 2004 hölls i Kyrkostyrelsens festvåning på Hamngatan 11 23.2.2004. Överarktitekt Eero Raatikainen presenterade huset och kanslichefen på kyrkostyrelsen Risto Junttila berättade hur arbetet är uppdelat inom den evangelisk-lutherska kyrkan i Finland.

Efter mötet berättade stadsarkitekt Bosse Österberg om nya planer för Skatudden.

Pöytäkirja

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Risto Junttila toivotti läsnäolleet n. 65 (liite) katajanokkalaista tervetulleiksi ja kertoi lyhyesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja kirkkohallituksen hallinnollisista tehtävistä.

Yliarkkitehti Eero Raatikainen kertoi mielenkiintoisen rakennuksen historiasta.

Seuran puheenjohtaja Marja Karppanen avasi varsinaisen vuosikokouksen klo 18.30. Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta

 

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Risto Laakkonen ja sihteeriksi Helena Alkula.

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

 

Pöytäkirjan tarkastajiksi ja samalla ääntenlaskijoiksi valittiin Rea Anner ja Pauli Kajanoja.

4. Vuoden 2003 toimintakertomus

 

Marja Karppanen luki vuoden 2003 vuosikertomuksen ja kertoi seuran toiminnasta.

5. Vuoden 2003 tilinpäätös

 

Seuran rahastonhoitaja Martin Bunders esitteli vuoden 2003 tilinpäätöksen. Keskusteltiin mm. jäsenmäärästä ja jäsenmaksujen maksamisesta sekä niiden karhuamisesta.

6. Vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle

 

Johtokunnalle myönnettiin yksimielisesti vastuuvapaus.

7. Toimintasuunnitelma vuodelle 2004

 

Marja Karppanen esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2004 (liite); toimintasuunni-telma hyväksyttiin sellaisenaan. Keskusteltiin toimintasuunnitelman aiheiden lisäksi mm. katajanokkalaisten tarpeesta saada enemmän vanhemmille ihmisille tarkoitettuja palveluja ja myös vanhemmille sopivan asuintalon saamisesta Katajanokalle. Keskusteltiin myös Katajanokan, kanavan ja Kauppatorin kolera-altaan siisteydestä ja ehdotettiin, että seuran ohjelmaan otettaisiin jälleen siivoustalkoot, mieluiten jo lumen lähdettyä, koulun perinteisten siivoustalkoiden lisäksi.

8. Jäsenmaksun suuruus 2004

 

Jäsenmaksuiksi päätettiin johtokunnan ehdotuksen mukaisesti samat kuin 2003: 10 euroa/henkilöjäsen ja 40 euroa/yhteisöjäsen. Keskusteltiin jäsenmaksujen maksamisesta ja taloyhtiöiden roolista jäsenenä: taloyhtiöille seuran jäsenyys voi olla merkittävä yhteydenpito- ja informaatiokanava.

9. Talousarvio vuodelle 2004

 

Martin Bunders esitteli talousarvion, joka hyväksyttiin yksimielisesti.

10. Seuran kokouksen koollekutsumistapa

 

Johtokunnan ehdotus kokouskutsun lähettämisestä samaan tapaan kuin ennenkin eli kutsun jakaminen kaikkiin katajanokkalaisiin talouksiin hyväksyttiin.

11. Seuran puheenjohtajan valinta

 

Johtokunnan ehdotus oli Marja Karppanen, joka valitiin yksimielisesti ja lämmöllä toiseksi vuodeksi tehtävään.

12. Uusien johtokunnan jäsenten valinta

 

Erovuoroista jäsenistä johtokuntaan valittiin uudestaan Martin Bunders, Sampo Honkala, Marja Karppanen, Erkki Leimu, Liisa Nikkanen ja Tuula Palaste-Eerola. Uudeksi jäseneksi valittiin Unto Järvinen. Kari Karjalaisen, joka ei ollut erovuorossa, mutta oli ilmoittanut erostansa muiden kiireiden vuoksi, tilalle johtokuntaan valittiin Tiia Meskanen.

13. Tilintarkastajien ja varatilintarkastajien valinta

 

Tilintarkastajiksi valittiin Ingrid Heickell ja Leo R. Hertzberg. Varatilintarkastajiksi valittiin Jussi Tammelin ja Aarne Pulliainen.

 

14. Muut asiat, keskustelu

 

Muita johtokunnalle käsiteltäviksi ilmoitettuja asioita ei ollut ja keskustelua eri aiheista oli käyty jo aikaisemmin. Puheenjohtaja päätti varsinaisen vuosikokouksen klo 19.20, jonka jälkeen puheenvuoro annettiin kaupunkisuunnitteluviraston Katajanokan alueen suunnittelijalle Bosse Österbergille. Bosse Österbergin alustus mm. yleiskaavasta, ja sen metroliikennesuunnitelmasta Katajanokalta Laajasaloon, uusista parkkiluola-suunnitelmista Keskon ja Tulli- ja pakkahuoneen tontin alle, Finnjetin polttoaine-säiliön paikalle aikanaan jäävän alueen käyttömahdollisuuksista, Mastokadun uusista rakennuksista, vierasvenesataman saunarakennuksesta, Katajanokan vankilan tänä keväänä hyväksyttävästä (hotelli)kaavasta ym. herätti vilkasta keskustelua. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 21.00.

Risto Laakkonen, puheenjohtaja
Helena Alkula, sihteeri

Pöytäkirjan tarkastajat: Rea Anner Pauli Kajanoja

Vuosikokous 25.2.2003

Vuoden 2003 vuosikokous pidettiin Helsingin toiseksi vanhimmassa kirkossa eli Katajanokan entisen lääninvankilan kappelissa. Rea Anner kertoi mielenkiintoisen kirkon alttaritaulujen taiteilijasta Georges von Swetlikista.

Kokouksen päätteeksi keskusteltiin Katajanokan sosiaali- ja terveyspalveluista. Keskustelun alustivat ja kysymyksiin vastasivat toimistopäällikkö Seppo Saine Vironniemen sosiaalipalvelutoimistosta ja Vironniemen terveysaseman ylilääkäri Tapani Vihma

Årsmötet 2003 hölls i det forna länsfängelset på Skatudden. Rea Anner gav en kort presentation av Georges von Swetlik, konstnären som målat altartavlorna i kyrkan. Efter mötet inledde byråchef Seppo Saine från Estnäs socialservicebyrå och överläkare Tapani Vihma från Estnäs hälsostation en livlig diskussion av Skatuddens social- och hälsovårdstjänster.

 

Vuosikokokous ti 25.2.2003 klo 18 entisen lääninvankilan kirkossa

Pöytäkirja

 

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Risto Jaakkola avasi kokouksen ja toivotti läsnäolleet yli 100 katajanokkalaista tervetulleiksi. Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Puheenjohtajan ja sihteerin valinta

Puheenjohtajaksi valittiin Risto Laakkonen ja sihteeriksi seuran sihteeri Helena Alkula.

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Pöytäkirjan tarkastajiksi ja samalla ääntenlaskijoiksi valittiin Sisko Lounatvuori ja Tuula Palaste-Eerola.

4. Vuoden 2002 toimintakertomus

Puheenjohtaja Risto Jaakkola luki toimintakertomuksen.

5. Vuoden 2002 tilinpäätös

Seuran rahastonhoitaja esitteli tilinpäätöksen.

6. Vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle

Myönnettiin yksimielisesti.

7. Toimintasuunnitelma vuodelle 2003

Hyväksyttiin yksimielisesti.

8. Jäsenmaksun suuruus 2004

Jäsenmaksuksi päätettiin johtokunnan esityksen mukaisesti 10 euroa/henkilöjäsen ja 40 euroa yhteisöjäsen.

9. Talousarvio vuodelle 2004

Seuran johtokunnan ehdotus talousarvioksi hyväksyttiin yksimielisesti.

10. Seuran kokouksen koollekutsumistapa

Pidetään samana kuin ennenkin eli lähetetään kutsu kaikkiin Katajanokan talouksiin.

11. Seuran puheenjohtajan valinta

Seuran puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Marja Karppanen.

12. Uusien johtokunnan jäsenten valinta

Uusiksi jäseniksi johtokuntaan valittiin Kimmo Hyvärinen ja Pekka Vuori.

13. Tilintarkastajien ja varatilintarkastajien valinta

Tilintarkastajiksi valitiiin Ingrid Heickell ja Leo R. Hertzberg.

 

14. Muut asiat, keskustelu

Muita johtokunnalle ilmoitettuja käsiteltäviä asioita ei ollut.

Kokoksen päätteeksi ylilääkäri Tapani Vihma ja toimistopäällikkö Seppo Saine Vironniemen sisiaalipalvelutoimistosta alustivat vilkkaan keskustelun Katajanokan sosiaali- ja terveys-palveluista. Myös Katajanokan ympäristöasiat herättivät keskustelua.

Risto Laakkonen, puheenjohtaja
Helena Alkula, sihteeri

Pöytäkirjan tarkastajat:

Sisko Lounatvuori, Tuula Palaste-Eerola