Yleiskaava, Katajanokkaseuran muistutus

lentokoneesta p

HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNALLE

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 62 §:n mukaisena osallisena allekirjoittanut kaupunginosayhdistys Katajanokkaseura esittää MRL 65 §:n mukaisen muistutuksen Helsingin yleiskaavaehdotuksesta.
Muistutus koskee Katajanokan kaakkoisen ranta-alueen kantakaupunki C2 kaavamerkintää ja siihen liittyvää kaavaselostuksen osaa ja kantakaupunki-teemakarttaa, joiden mukaan alueelle esitetään lisärakentamista. Kaavaehdotuksessa ei ole huomioitu seuran kaavan luonnosvaiheessa tekemää muutosehdotusta eikä vuorovaikutusraportissa annettu vastine tyydytä seuraa.

Alueella on voimassa sisäasiainministeriön 14.7.1977 vahvistama Katajanokan kärjen asuntoalueen asemakaava (7534) ja ympäristöministeriön 20.11.1986 vahvistama satama-alueen ja Matruusinpuiston asemakaava (9146). Yleiskaavaehdotus sisältää näissä asemakaavoissa osoitettuihin ja toteutettuihin käyttötarkoituksiin muutoksia, jotka edellyttäisivät em. asemakaavojen muuttamista.

1. Muistutuksen kohdealueen suhde laajempiin suunnitelmiin ja tavoitteisiin
Täydennysrakentamisen sijoittaminen ko. rantakaistalle vaikeuttaa muiden yleiskaavaa laajempien tavoitteiden ja suunnitelmien sekä myös yleiskaavalle asetettujen muiden tavoitteiden toteutumista tai on ristiriidassa niiden kanssa.

Suomenlinna Unescon maailmanperintökohde
Katajanokka kuuluu Suomenlinnan maailmanperintökohteen suoja-alueeseen (buffer zone), jolla maiseman pysyvyydelle kohdistuu erityisiä vaatimuksia. Suomen anomuksesta vuonna 1991 Suomenlinna liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon ainutlaatuisena Euroopan linnoitusarkkitehtuurin esimerkkinä.
Suomenlinna ympäristöineen on myös valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (valtioneuvoston päätös 5.1.1995).

Katajanokka merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö
Katajanokan vanha osa sisältyy Museoviraston inventointiin valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä (RKY). Inventointi on valtioneuvoston päätöksellä 22.12.2009 otettu maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamaksi inventoinniksi rakennettuna kulttuuriympäristönä 1.1.2010 alkaen.

Maakuntakaavassa Katajanokka kulttuurihistoriallisesti merkittävä alue
Uudenmaan maakuntakaavassa (vahvistettu 8.11.2006) Katajanokka kokonaisuudessaan on kulttuurihistoriallisesti merkittävä alue. Aluetta koskeva suunnittelumääräys: ”Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on otettava huomioon kulttuuriympäristön ominaispiirteiden vaaliminen ja turvattava merkittävien maisema- ja kulttuuriarvojen säilyminen. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on arvioitava ja sovitettava yhteen maakuntakaavassa osoitetun käyttötarkoituksen mukainen maankäyttö sekä maisema- ja kulttuuriarvot.”

Helsinkipuisto (kansallinen kaupunkipuisto)
Katajanokan rannat ovat osa kaavailtua Helsinkipuistoa, jonka vuonna 2012 valmistuneessa yleissuunnitelmassa todetaan mm: ”Helsinkipuiston kantakaupungin ja Katajanokan rannoista kehitetään korkeatasoista, toiminnallista julkista ulkotilaa, jossa voi olla tiiviisti yhteydessä veteen. Katajanokan kärjen puisto kunnostetaan korkeatasoiseksi merelliseksi oleskelutilaksi. Katajanokan kärjen puiston rannasta avautuu laaja näkymä Kruunuvuorenselälle ja Kalasataman ja Korkeasaaren suunnalle. Näkymiä puistoa ympäröiviltä kaduilta Kruunuvuorenselälle tulee avata”.

Rantaraitti on kaavaehdotuksessa aivan oikein pantu kiertämään myös Katajanokan rantoja, mutta houkutteleeko täyteen rakennettu ranta käyttämään sitä?

2. Muistutuksen kohdealue Katajanokan osana
Katajanokan kärjen asemakaava-alue arkkitehtonisena kohteena
Arkkitehtien Helander, Pakkala, ja Sundman 1970-luvun alussa voittaman ideakilpailun pohjalta laadittua Katajanokan uuden alueen asemakaavaa on pidetty onnistuneena nimenomaan siksi, että se otti huomioon merellisen maiseman. Ideakilpailulla saadun tuloksen ansiot mitätöitäisiin merimaiseman eteen kaavaillulla täydennysrakentamisella.

Liikenne Katajanokalla
Katajanokka sijaitsee liikennekapeikon takana. Jo nykyisillä väestömäärillä (n. 4500) pääsy saarelle ja saarelta ruuhkautuu ajoittain pahasti. Katajanokan vanhan puolen täydennysrakennussuunnitelmat (Kesko ja Kirkkohallitus) merkitsevät jo väestömäärän ja liikenteen lisääntymistä. Yleiskaavan lisärakentaminen merkitsisi noin 40 %:n väestön lisäystä ja ajoneuvomäärän kasvamista noin 3000:een.
Mikäli sataman vuoro- ja risteilyliikenne nykyisestä (päivittäin noin 8000 matkustajaa ja 1000 ajoneuvoa) lisääntyy, kuten Helsingin Satama Oy:n kehityssuunnitelmien mukaan näyttäisi tapahtuvan, heikkenee liikenteen toimivuus lisärakentamisesta riippumatta entisestään.
Väestömäärän kasvattamista Katajanokan kaltaisen liikennekapeikon takana tulee arvioida kriittisesti myös poikkeusolosuhteisiin varautumisen kannalta. Seuran esittämä maanalainen huoltotunneli satamaliikennettä varten parantaisi oleellisesti tilannetta.

Puistot ja lähivirkistysalueet Katajanokalla
Matruusinpuisto on Katajanokan merenpuoleisen osan ainoa varsinainen oleskelupuistikko. Muut rantaa kiertävät puistoalueet on varattu sinänsä tarpeellisina palloiluun, leikkipuistoksi ja koirapuistoksi. Ei ole uskottava se suunnittelijan esittämä perustelu, että samanaikaisesti täydennysrakentamisen kanssa pystyttäisiin lähivirkistysaluetta kehittämään. Havainnepiirroksissa esitetty kapea viherkaista ei korvaa oleskelu- ja tapahtumapuistoja. Myös Katajanokan luonnon eläinten elinmahdollisuuksia rakentamisella oleellisesti heikennettäisiin.

Katajanokalla on jo nyt puistoja eteläisen suurpiirin keskiarvoa (17,9 m²/asukas) vähemmän. Yleiskaavaehdotuksen toteutuminen huonontaisi tilannetta entisestään (noin 10 m²/asukas).

Koko Katajanokanranta, Matruusinpuisto ja siihen tulevaisuudessa liitettävät rantapuistot, pitää yleiskaavassa osoittaa Ullanlinnan erittäin suositun Meripuiston rinnalla kantakaupungin ainutlaatuisen, yhteisen merenrannan ja Suomenlinnan maiseman kaupunkipuistoksi, jota kehitetään kaikille kaupunkilaisille avoimena maisema- ja käyttöpuistona ja Helsingin merellisenä käyntikorttina. Yleiskaavan asukasluku- ja tiivistämistavoite korostaa tarvetta säilyttää kaupunkirakenteessa Helsingin keskeiset erityispiirteet ja arvot, ainutlaatuiset ranta-alueet ja puistot. 

Nykyinen Matruusinpuisto jo toimii ja sitä voidaan kehittää kasvavan risteilijäliikenteen naapurina ja Helsingin käyntikorttina.

Palvelut Katajanokalla
Mahdollisena hyötynä täydennysrakentamisesta ja sen seurauksena väkimäärän kasvusta pidetään palvelujen parantumista.
Näin uskottiin ja tapahtuikin uutta aluetta rakennettaessa 1980-luvulla. Kauppoja ja ravintoloita ilmestyi ja koulu- ja päiväkotipalvelut paranivat. Syntyneet kaupalliset palvelut eivät kuitenkaan kannattaneet, sillä niistä ei ole paljonkaan jäljellä. Keskustan monipuolinen ja helposti saavutettava tarjonta on syy kaupallisten palvelujen menestymättömyyteen – ei niinkään väestöpohja.

Arvioita toteuttamisen edellytyksistä
Muistutusalue on merestä täytettyä aluetta. Täyttöä aikanaan teollisuusalueelle tehtäessä ei ole huomioitu sitä, että alue tulisi asuntorakennuskäyttöön. Rakentaminen tulisi olemaan erittäin haasteellista ja kallista. Lisäksi rantamaisemaa tulisi mahdollisesti pilaamaan vuosiksi painomaavallit tai mittava maamassojen siirto.

3. Kaavan vaikutusten arviointi
Kun kaavoitustyössä tavoitteeksi on asetettu huomattava täydennysrakentaminen valmiiseen ja vakiintuneeseen kaupunkirakenteeseen, olisi kohteiden valinnan tullut perustua kohteiden vertailutarkasteluun ja vaikutukset arvioida kunkin kohteen lähiympäristön kannalta. Tällainen menettely olisi jotenkin turvannut eri kaupunginosien ja kaupunkilaisten tasapuolisen kohtelun.

4. Yhteenveto
Muistutuksella pyritään tuomaan päätöksentekijöille esiin muistutusalueen täydennysrakentamiseen liittyvät ongelmat ja ristiriidat valtakunnallisiin, maakunnallisiin ja Helsingin kaupungin omiinkin tavoitteisiin nähden.

Muistutusalue sijoittuu sekä matkailullisesti että Helsingin merellisen imagon kannalta kriittiseen paikkaan. Noin puolen kilometrin säteen sisällä on sekä Suomenlinna että Helsingin kaupunkirannat Katajanokalta Kauppatorin rantaan ja edelleen Kaivopuiston rantaan. Tämän puolen kilometrin säteen keskellä ovat lisäksi lailla rauhoitetut lintuluodot.

5. Esitys
Katajanokkalaisia edustavana kaupunginosayhdistyksenä Katajanokkaseura esittää yleiskaavaehdotuksen muuttamista siten, että Katajanokan kaakkoisrannan nykyinen ja voimassa olevien asemakaavojen mukainen maankäyttö vahvistetaan myös tulevassa yleiskaavassa ja että satamaliikennettä varten tehdään varaus maanalaisesta huoltotunnelista.

Tällöin kaavakartassa kantakaupunki-merkintä muutetaan asemakaavan alueita vastaten satamatoimintojen alueeksi ja puisto- ja lähivirkistysalueeksi. Vastaavat muutokset tehdään myös kaavaselostukseen ja kantakaupungin teemakarttaan.

Seura pyytää kaupungin kantaa tähän muistutukseen kirjallisena alla olevaan sähköpostiosoitteeseen.

Helsingissä 29.1.2016

Katajanokkaseuran mielipide polkupyöräpaikoista

Katajanokkalaisia on ihmetyttänyt polkupyörätelineiden asentamista varsin tiheästi eri puolille ns. vanhaa Katajanokkaa. Pyöräpaikkojen järjestäminen on toki nykyisten liikennevisioiden mukaista, mutta niiden määrä ja sijainti ei tunnu vastaavan tarvetta. Asukkaat säilyttävät pyöriään pihoissaan tai kellareissa ja paikat palvelevat satunnaisia vierailijoita. Kaduilla tai katuosuuksilla, joille niitä on nyt pystytetty, ei ole juuri kivijalkapalveluja. Pyöräparkkien sijainti suhteessa esim. porttikäytäviin ja suojateiden suhteen tuntuu monessa paikassa vievän turhan monta asukaspysäköintipaikkaa, joista on muutenkin kova pula. Pyöräparkeissa näyttää olevan merkittävä määrä sähköpotkulautoja säilytettyinä – se voi olla osaratkaisu asukkaita vaivaavaan ongelmaan, mutta on tuskin alkuperäisen tarkoituksen mukaista. 

Katajanokkaseura on pahoillaan siitä, että pyörätelineiden määrästä, sijoittelusta ja estetiikasta ei keskusteltu tai edes tiedotettu etukäteen. Asukkailla ja kiinteistönhaltijoilla on kuitenkin kattavin paikallistieto alueen olosuhteista ja tarpeista.

Katajanokkaseuran puolesta Helsingissä 4.11.2021

Liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen vastasi Katajanokkaseuran mielipiteeseen seuraavaa:

”Pahoittelemme, ettei pyöräpysäköinnin toteutuksesta ole käyty riittävää vuoropuhelua asukkaiden kanssa ennen niiden rakentamista. Tulemme kehittämään pyöräpysäköinnin suunnitteluvaiheen aikaista vuorovaikutusta sekä parantamaan tiedotusta pyöräpysäköinnin toteutuksesta.

Pyöräpysäköintiä toteutetaan katualueille ja ensisijaisesti pyritään löytämään kohteita, jotka eivät ole muussa käytössä. Vastaavanlaista pyöräpysäköintiä on toteutettu aikaisempina vuosina mm. Töölöön, Kamppiin ja Kallioon.

Pyöräpysäköinnin suunnittelu nojautuu Helsingin kaupungin pyöräpysäköinnin suunnitteluohjeeseen sekä pyöräpysäköinnin yleissuunnitelma ja toteutusohjelmaan vuosille 2021-2025. Asukasvuorovaikutusta on toteutettu esimerkiksi vuonna 2017 asukaskyselyllä, jossa kaupunkilaiset saivat laittaa omia ehdotuksia pyöräpysäköintipaikoista. Pyöräpysäköinnin laadun ja määrän nostamisella on tutkimusten mukaan vaikutusta siihen, että helsinkiläiset pyöräilisivät enemmän. Helsinkiläiset vastasivat pyöräilybarometrissa vuosina 2017 ja 2019, että he pyöräilisivät enemmän, jos pyörien pysäköintipaikat ja alueet olisivat paremmin turvattuja ilkivallalta ja varkauksilta.

Saamiemme palautteiden johdosta, olemme arvioineet uudelleen uusien pyörätelineiden sijainteja Pormestarinrinne 2 ja Satamakatu 5 edustalla. Pormestarinrinne 2 edustalla pyörätelineitä ei tulla poistamaan tai siirtämään, koska rakennettu vaihtoehto on todettu saavutettavuuden vuoksi parhaimmaksi ratkaisuksi tällä alueella. Satamakatu 5 edustalla olevat pyörätelineet voidaan sijoittaa Tove Janssonin puistoon kesän 2022 aikana. Tove Janssonin puiston viereen toteutetaan pyöräpysäköintipaikkoja, jotka täyttävät alueen pyöräpysäköintitarpeen ja tämän vuoksi Satamakatu 5 edustalla olevat pyörätelineet voidaan poistaa.”

Vuosikokous 1.3.2022 tarkistamaton pöytäkirja

Katajanokkaseuran vuosikokous 1.3.2022 klo 18 Uspenskin katedraalin kryptassa
Tarkistamaton pöytäkirja

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Petri Tuomi-Nikula ja sihteeriksi Helena Alkula. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja samalla tarvittaessa ääntenlaskijoiksi valittiin Leena Laasonen ja Päivi Seiskari.

2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Kokous todettiin sääntöjen mukaan kokoon kutsutuksi.

3. Käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus ja päätetään sen hyväksymisestä.

Seuran puheenjohtaja Kati Laasonen esitteli vuoden 2021 toimintakertomuksen. Keskustelua käytiin mm. Katajanokan Kaiun jakelusta, joka Postin toimesta osaksi epäonnistui. Vuonna 2022 Kaiku tultaneen jakamaan jäsenille sekä pidetään saatavilla Katajanokkalaisissa kaupoissa ja liikkeissä. Keskusteltiin myös seuran ympäristöä koskevista lausunnoista. Kaikki lausunnot löytyvät seuran verkkosivuilta skatta.fi.

4. Käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto ja päätetään tilien hyväksymisestä.

Rahastonhoitaja esitteli vuoden 2021 tilinpäätöksen. Tilinpäätös hyväksyttiin yksimielisesti.

5. Hyväksytään toimintasuunnitelma.

Seuran puheenjohtaja Kati Laasonen esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2022. Keskusteltiin Satamakatu-ideoista, joista voi lukea tarkemmin 2021 Kaiusta. Keskusteltiin myös tiedottamisesta, ehdotettiin esim. kuukausiblogia tai vastaavaa, jossa kerrottaisiin seuran kuulumisia, kerran vuodessa ilmestyvän Kaiun lisäksi. Toimintasuunnitelmaan pyydettiin lisättäväksi HSL:n mahdollisesti muuttuviin tariffeihin vaikuttamiseen. Lisättiin myös kärjen pallokentän avajaiset toimintasuunnitelmaan. Otettiin myös esille kysymys Matruusinpuistoonkin liittyvistä rakentamissuunnitelmista; tätä asiaa Katajanokkaseura pitää tarkasti silmällä.

6. Hyväksytään talousarvio.

Talousarvio vuodelle 2022 hyväksyttiin yksimielisesti. Ehdotettiin yhteistä viestiä taloyhtiöille, jotta saataisiin useampia yhteisöjäseniä.

7. Määrätään jäsenmaksun suuruus.

Päätettiin yksimielisesti pitää jäsenmaksu entisen suuruisena eli 20 euroa/henkilöjäsen ja 100 euroa yhteisöjäsen.

8. Päätetään seuran kokousten koollekutsumistavasta.

Päätettiin lähettää kutsu jäsenille sähköpostitse ja ilmoittaa kokouksesta seuran verkkosivuilla.

9. Valitaan seuran johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan seuran puheenjohtajaksi.

Kati Laasonen valittiin yksimielisesti seuran puheenjohtajaksi.

10. Valitaan jäsenet johtokuntaan erovuoroisten jäsenten tilalle.

Erovuoroisista valittiin uudestaan Eija Halla, Martin Bunders, Aurora Heickell, Marja Karppanen, Sisko Lounatvuori, Tuula Palaste ja Kirsti Tolvanen. Uusia jäseniä ei saatu.

11. Valitaan yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja.

Valittiin varsinaiseksi Markku Lounatvuori ja varalle Ingrid Heickell.

12. Päätetään sääntöuudistuksesta.

Puheenjohtaja esitteli johtokunnan esityksen sääntömuutoksista. Kokouksessa ei esitetty muutoksia esitykseen. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

14. Kokouksen päättäminen

Muita asioita ei ollut. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19:24.

– – –

Kokoukseen osallistui paikan päällä Uspenskin katedraalin kryptassa 20 ja Teamsin kautta 20 henkilöä.

Kokouksen jälkeen Helsingin Sataman tekninen johtaja Pekka Hellström kertoi Sataman uusista järjestelyistä ja rakentamisesta. Tallinnan laivat siirtyvät Länsisatamaan ja Katajanokalle jäävät ruotsinlaivat. Siirtäminen edellyttää Länsisataman laajentamista ja satamatunnelin (kustannusarvio 260 M€, jonka maksaa Helsingin Satama) rakentamista Länsiväylälle. Tunneli tulee olemaan vain satamaliikennettä varten.

Länsisataman muutosten toteuttamisen jälkeen on mahdollista siirtää Ruotsin laivaliikenne Katajanokalle. Katajanokalle suunnitellaan uutta matkustajaterminaalirakennusta, nykyinen on mm. liian lähellä merta. Rakentamisvaihe tullee olemaan vuosina 2028-2029. Muutoksen myötä tavaraliikenne Katajanokalta vähenee, mutta tulee edelleen olemaan ajallisesti keskittynyttä aamupäivään ja iltapäivään. Kaavoitus- ja suunnitteluprosessi 2023-2024.

Kysymyksiin vastasi myös suunnittelupäällikkö Satu Aapra. Tilaisuuteen osallistui lisäksi Sataman viestintäpäällikkö Eeva Hietanen.

Seuran kommentti raitiolinjasuunnitelmiin

1920 -luku . Rahastajia ja raitiovaununkuljettajia sekä raitiovaunu numero 4 Töölön raitiovaunuhalleilla. Joukossa Ruth Saario.

Ratikkalinjastovaihtoehdot

Katajanokkaseura haluaa esittää HSL:n kaupunki- ja pikaraitioliikenteen linjastosuunnitelman alustavista linjastoluonnoksista seuraavaa:

Katajanokka on Helsingin ainoita kaupunginosia, joiden joukkoliikenne on pelkästään raitiovaunujen varassa. Suhde ratikkaan on lähtökohtaisesti hyvin myönteinen, mutta ratikkarata on myös häiriöille altis. Yllättävien mutta varsin yleisten liikennehäiriöiden osalta monet tapahtumat esimerkiksi Senaatintorilla, Aleksilla tai Eduskuntatalon edessä viivästyttävät tai keskeyttävät liikennöinnin – ilman, että siitä voidaan tiedottaa pysäkeillä odottaville. Näin ollen on toivottavaa, että Katajanokalle liikennöisi jatkuvasti kaksi linjaa, eri reittejä pitkin. Nykyinen linja 5 ei käytännössä juuri pysty palvelemaan katajanokkalaisia. Katajanokanlaiturin varrelle suunnitellut toiminnot perustelevat liikennöinnin mittavaa lisäämistä.

Esitetyistä linjastovaihtoehdoista vaihtoehto B linjat kulkevat pääosin eri reittejä ja peittävät yhdessä hyvin koko kantakaupungin sen pohjoisia osia myöten ja tarjoaa suoran yhteyden esimerkiksi Rautatieasemalle. Linja 10 on selkeä ja nopea kulkien nykyisen nelosen tapaan Aleksia ja Mannerheimintietä pitkin Töölön tullille (josta voi jatkaa joko Pikku-Huopalahteen tai Munkkiniemeen. Linja 5 kiemurtelee hitaammin, mutta uusia, tärkeitä kytkentöjä ovat Kruununhaka, Yliopiston metroasema, Rautatieasema ja Kamppi sekä Etu-Töölön, Kallion, Vallilan ja Käpylän alueet.   

Vaihtoehdossa A molemmat linjat kulkevat samaa reittiä Runeberginkadun kautta Töölön torille, josta linja jatkaa Käpylään ja linja 5 Pasilaan. Kantakaupungin pohjoisosiin ja Pasilaan saadaan suorat, mutta hyvin hitaat yhteydet, kun taas Mannerheimintien varsi ja Kruununhaka-Hakaniemen seutu jäävät lähes kokonaan ja ratikan palvelualueen ulkopuolelle. Yhteisellä runkolinjalla vuoroväli muodostuu hyvinkin lyhyeksi, mutta reitti on liikennehäiriöille hyvin altis.

Yhteenvedonomaisesti seura katsoo, että vaihtoehto A on asukkaiden ja muiden toimijoiden kannalta nykyistä linjatarjontaa selvästi huonompi ja vaihtoehto B taas nykyistä selvästi parempi.

Katajanokkaseuran ja Kruunuhaan asukasyhdistyksen mielipide lumenkaadosta

Hernesaaren lumenkaatopaikkaa koskeva kannanotto

Pidämme kaikkia Itämeren ja Helsingin rantavesien puhdistamista ja muuta ympäristöllistä suojelua tärkeänä ja välttämättömänä. Siinä työssä hulevesien hallinta on keskeinen osatehtävä ja lumien käsittely on taas osa sitä. Ympäristöministeriön julkaisussa 2020:25 ’Selvitys lumen mereen kaatamisen kieltämisestä’ käsitellään aihetta varsin kattavasti nykytilannetta ja sen ympäristövaikutuksia sekä lumen käsittelyn vaihtoehtoja. Johtopäätöksenä todetaan mm. seuraavaa:

Lumen mereen sijoittamisen merkittävimpien ympäristövaikutusten todettiin liittyvän roskaantumiseen ja negatiivisiin imagokysymyksiin. Lumen haitallisista tai rehevöittävistä aineista ei todettu pitoisuuden pienuuden vuoksi aiheutuvan merkittävää riskiä meriympäristölle. Lumen mereen sijoittamisen kieltäminen tai ympäristölupa- ja seurantavelvollisuuden asettaminen … vaikuttavat ylimitoitetuilta [toimenpiteiltä]”.

Niin kauan kuin Hernesaaren lumenkaatopaikka on toiminnassa, huolehditaan puhdistustoimenpiteistä kaikin keinoin ja samalla kehitetään vaihtoehtoisia, ympäristön kannalta parempia lumenkäsittelyratkaisuja.

Innovaatioiden kehittäminen ja testaus eivät voi olla perustelu lumen mereen kippaamisen jatkamiseen, vaan se tulee lopettaa vitkuttelematta. Kaupunginvaltuusto 25.9.2019 edellytti, että selvitetään mahdollisuudet seurata Tukholman, Oslon ja Pietarin esimerkkiä ja lopettaa lumen kaato mereen viimeistään 2021 talvella.

Kantakaupungin alueelle on tärkeää löytää uusia lumenvastaanottopaikkoja kuorma-autoliikenteen vähentämiseksi. Hernesaari on eteläisen suurpiirin ainoa lumenvastaanottopaikka. Sen lakkauttaminen merkitsisi eteläisen Helsingin lumien kuljettamista pääosin Pohjoisrannan kautta lähimmille lumenvastaanottopaikoille Kyläsaareen, Viikkiin tai Herttoniemeen. Hernesaaren eteläkärkeen on asemakaavassa nro 12510 (vuodelta 2019) ET-1 merkinnällä varaus lumenvastaanottoalueelle ja venesatamatoiminnoille. Hernesaaren asemakaava toteutuu pääosin tällä vuosikymmenellä. Kyläsaaren lumenvastaanottopaikka poistunee uudisrakentamisen tieltä 2030-luvulla.”

Katajanokkaseura, Kruununhaan asukasyhdistys

Kati Laasonen Katajanokkaseuran puheenjohtaja

Staffan Lodenius Katajanokkaseuran ympäristötoimikunnan pj

Leena Nousiainen Kruunuhaan asukasyhdistyksen puheenjohtaja

Matti Kivelä, Kruunuhaan asukasyhdistyksen ympäristövastaava

Katajanokkaseuran muistutus 28.8.2018: Merikasarminpuiston suunnitelmaehdotus

Merikasarminpuiston suunnitelmaehdotus,
Katajanokkaseura ry:n muistutus 28.8.2018
Katajanokkaseura on antanut 9.5.2018 ja 20.6.2018 suunnittelijoille palautteen puistosuunnitelmaluonnoksesta. Seura on pettynyt, että palautteella ei ole ollut vaikutusta asian jatkokäsittelyssä. Palautteessa esitetyin ja jäljempänä täydennetyin perustein Katajanokkaseura katsoo, että suunnitelmaa ei tule hyväksyä, vaan sen sijaan tulee käynnistää asemakaavamuutos, jossa itäisen osan historialliset tiilirauniot merkitään s-merkinnällä. Tällöin seuran näkemyksen mukaan suunnitelman sisältämiin puistoa parantaviin toimiin riittää normaali ylläpitokunnostus.
Katajanokkaseura haluaa säilyttää historialliset kerrostumat aikanaan asemakaavasuunnittelu- kilpailun voittaneiden arkkitehtien idean mukaisesti, eikä ymmärrä suunnitelmaselostuksen mainintaa huonokuntoisuudesta, kun kaupungin tilaaman tutkimusraportin yhteenvedon (Labroc tutkimusraportti 62308/OH 5.12.2017, sivu 2) mukaan rakenneosien kunto on joko hyvä tai tyydyttävä.
Nähtävillä olevan suunnitelman toteuttaminen olisi resurssien tuhlausta ja tuhoaisi Merikasarminpuiston historialliset ominaispiirteet.
Merikasarminpuistosta on purettu pannuhuone ja Merisotilaantorilta on poistettu suihkulähde, ja nyt haluttaisiin typistää tiilirauniot – kaikki toimenpiteitä, jotka vievät ympäristöä kauemmas alkuperäisestä asemakaavan tavoitteesta ja hyväksi koetusta ympäristöstä. Toimenpiteitä tehdään ikään kuin vähäisinä hoitotoimenpiteinä, ilman asianmukaista asemakaavallista tarkastelua, jossa mm. suojeluarvot otettaisiin huomioon. Liitekuvassa näkyy hyvin, miten muureja on käytetty tilaa rajaavina elementteinä – puiston luonne muuttuu kokonaan, jos muurit madalletaan pensastasolle metriin.
Katajanokan ja Kruununhaan aluesuunnitelman 2013-2022 mukaisten viheralueiden parannusten priorisoinnissa ja resurssien käytössä tulee toimia alueen asukkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti:
● Puistojen kunnostustyöt tulee aloittaa kärjen pallokentästä, joka myös sisältyy aluesuunnitelman peruskorjattaviin kohteisiin. Kaupunki vuokrasi pallokentän englantilaiseen hevosturnaustapahtumaan heinäkuussa 1989, josta lähtien kenttä on ollut pelikelvoton ”perunapelto”.
● Suosittuun Matruusinpuistoon asukkaat toivovat samanlaisia nykyaikaisia kuntoiluvälineitä, joita on jo useassa muussa kaupunginosassa.
● Lasten leikkipuistot, Laivapuiston ns. Rantapuisto ja Uspenskin katedraalin alapuolella oleva ns. Kirkkopuisto, vaativat molemmat kiireellistä peruskorjausta. Kentät eivät täytä nykyisiä turvallisuusmääräyksiä. Hiekkalaatikoissa ei ole hiekkaa ja kaikki leikkitelineet sekä -välineet ovat vanhoja ja rikkinäisiä. Rantapuisto on päivittäin myös usean päiväkodin käytössä. Kirkkopuisto puolestaan sijoittuu Tove Janssonin puistoon ja se tulisi kalustaa Muumi-aiheisin kalustein.
● Tove Janssonin puisto kiinnostaa matkailijoita ja sen kunnostaminen olisi koko kaupungin etu.
Merikasarminpuiston itäinen osa ns. rauniopuisto on toimiva nykytilassaankin, sen historiallisia perusominaisuuksia ei tule tuhota peruskorjauksella. Normaali ylläpitokunnostus riittää. Puiston asfalttipinnalla pelataan mm. mölkkyä ja isommassa hiekkakaukalossa petankkia. Rauniomuurit luovat suojaa ja luonnetta puistoon. Historiallisesti merkittävien muurien suojassa ollaan usein piknikillä. Mm. koulun liikuntakerho käyttää rauniomuureja parkour-harjoitteluun. ”Ruusutarhan” erilaiset ruusut kiinnostavat monia. Toivottu lisä olisi terassikahvila 1980-luvulla puretun pienen pannuhuoneen 50 neliömetrin rakennusalalle. Kahvilalla on jo nimi ”Pieni Pannuhuone” ja sen seinät sopisivat hyvin alueen mielenkiintoisen historian esittelyyn. (Kuvia toukokuisesta pop up terassikahvilasta Merikasarminpuistossa)
Katajanokalla 28.8.2018
Katajanokkaseura ry.
Tuula Palaste, puheenjohtaja    Sirpa Pääsky, varapuheenjohtaja

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Katajanokkaseuran säännöissä seuran tarkoitukseksi on määritelty
1. toimia sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi sekä viihtyvyyden lisäämiseksi Katajanokan alueellista omaleimaisuutta ja erityispiirteitä kunnioittaen
2. toimia ympäristönsuojeluun, maisemanhoitoon, liikenne- ja satamajärjestelyihin sekä kaavoitukseen liittyvissä kysymyksissä
3. toimia Katajanokan asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä.

Katajanokan asukkaiden etujen vaalijana vaikutamme Helsinkiä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon, toimimme yhteistyössä kotiseututyön eri järjestöjen kanssa ja harjoitamme Katajanokkaa koskevaa tallennus‑ ja julkaisutoimintaa sekä järjestämme mahdollisuuksien mukaan juhla- ym. tilaisuuksia.

Vuonna 2014 ympäristössämme seurattavia kohteita ovat erityisesti

  • Kirkkohallituksen toimistokiinteistöjen kaavamuutos, rakennusten myyminen ja muuttaminen asunnoiksi sekä Keskon suunnitelmat pääkonttorin muuttamisesta asuinkäyttöön
  • Mattolaiturimme: pyrimme säilyttämään sen asukkaiden käytössä
  • Katajanokanlaiturin alueen väliaikaiskäytön suunnittelu ja siihen osallistuminen
  • Maailmanpyörähankkeen eteneminen
  • Sataman liikenne ja liikenteen aiheuttamat ruuhkat Katajanokalla
  • Yleiskaava 2050
  • Eteläsataman alueen kaavoituksen eteneminen ja Kruunuvuorenrannan liikennejärjestelyt

Katajanokan puistot

  • Katajanokan puiston nimenmuutos Tove Janssonin puistoksi. 9.8.2014 2014 on kulunut 100 vuotta Tove Janssonin syntymästä: juhlistamme syntymäpäivää mm. istuttamalla tuomen Toven Janssonin puistoon.
  • Jatkamme kaupunkiviljelyä Linnanpuistossa.
  • Pyrimme muutenkin edistämään Linnanpuiston asukaskäyttöä.
  • Muistutamme kaupunkia Katajanokan kärjen urheilukentän – jo kerran luvatusta -kunnostuksesta.

Yhteistoiminta

  • Jatkamme yhteistyötä katajanokkalaisten yhdistysten ja toimijoiden, erityisesti Katajanokan koulun kanssa. Tuemme koulun kuoron esiintymistä palvelutalossa joulun tienoilla,
  • Osallistumme tänä vuonna 50 vuotta täyttävän Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helkan tilaisuuksiin ja tiivistämme yhteistyötä naapurikaupunginosayhdistysten kanssa.

Tiedotus

  • Jatkamme vuosijulkaisu Katajanokan Kaiun toimittamista
  • Toimitamme tarpeen mukaan Kieku-tiedotteita
  • Ylläpidämme seuran kotisivuja osoitteessa www.skatta.fi.

Muu toiminta

  • Vuonna 2015 seura täyttää 70 vuotta. Aloitamme juhlavuoden suunnittelun.
  • Katajanokan ympärijuoksu juostaan elokuussa koulujen alettua 68. kerran
  • Jatkamme syksyllä 2006 aloitettua elokuvakerhotoimintaa Kino K-13:ssa laatuelokuvien merkeissä. Keväällä esitetään kolme filmiä, samoin syyskaudella.
  • Mahdollisuuksien mukaan jatkamme Katajanokka-aiheisten joulukorttien myyntiä.

Ratikalle ystävällisempi kilistys

Seura lähestyi kirjeellä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauria toiveenaan ystävällisempien äänimerkkien käyttö. Pekka Saurilta on saatu tieto, että kilikellonsoittolaitteet on tarkastettu ja kunnostettu. Näin ollen ei ole estettä käyttää korvalle miellyttävämpää vaihtoehtoa ainakaan silloin, kun kysymyksessä ei ole varsinainen vaaratilanne.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri
Pohjoisesplanadi 11-13
PL 1
00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Raitiovaunujen äänimerkin muuttaminen

Hyvä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri

Raitiovaunut antavat leimansa Helsingille. Ne koetaan positiivisena asiana. Raitiovaunut käyttävät äänimerkkiä siinä missä muutkin välineet, kun jalankulkijat ja autot asettuvat eteen. Tällaisia tilanteita riittää. Äänimerkin käyttö kuuluu kaupunkiliikenteeseen.

Raitiovaunujen yleisimmin käyttämä ”TÖÖT” on kova, aggressiivisen oloinen merkki. Se ei kuitenkaan erotu auton äänimerkistä. Nopeassa liikennetilanteessa olisi hyvä oivaltaa heti, että varoituksen antoi raitiovaunu, ei auto. Näin kuulijan reaktio muodostuisi heti oikeaksi.

Ulkomailla raitiovaunut käyttävät ”kilistelyä” erilaisilla voimakkuuksilla. Raitiovaunut kilauttavat säännöllisesti liikkeelle lähtiessään ja rämistelevät sitten todella kuuluvasti vaaratilanteissa. Ääni on pienimmillään ystävällinen, silti kuuluva. Äkkitilanteessa voimakas kellonsoitto ei jää keneltäkään kuulematta. Sen kuullessaan tietää, että tulossa on ratikka, ei auto, mikä auttaa orientoitumaan liikennetilanteeseen oikein.

Myös HKL:n kalustolla on tämä äänivaihtoehto. Se on kuitenkin käytössä lähes toissijainen, mikä ilmeisesti johtuu siitä, että kovaa ääntä tarvittaessa tööttäys on ainoa vaihtoehto.

Nykyinen kalusto on liikenteessä vielä vuosia. Niitä on ikänsä varrella kohennettu monin tavoin (mm. hyvin toimiva pysäkin nimen näyttö). Ei liene merkittävä investointi säätää kilistys/voimakas kellonsoitto ainoaksi äänimerkiksi sen voimakkuutta varioimalla.

Katajanokkaseura ry esittää, että Liikennelaitos tekee raitiovaunukalustoon tarvittavat muutokset niin, että kellonsoitto – Stadin oma klangi – on sporan äänimerkki. Arvelemme, että toimenpide saa kaupunkilaiset hymyilemään useammin – jopa liikenteessä.

Katajanokkaseura ry – Skatuddssällskapet rf

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018

Katajanokkaseuran säännöissä seuran tarkoitukseksi on määritelty

1. toimia sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi sekä viihtyvyyden lisäämiseksi Katajanokan alueellista omaleimaisuutta ja erityispiirteitä kunnioittaen
2. toimia ympäristönsuojeluun, maisemanhoitoon, liikenne- ja satamajärjestelyihin sekä kaavoitukseen liittyvissä kysymyksissä
3. toimia Katajanokan asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä.
Katajanokan asukkaiden etujen vaalijana vaikutamme Helsinkiä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon, toimimme yhteistyössä kotiseututyön eri järjestöjen kanssa ja harjoitamme Katajanokkaa koskevaa tallennus‑ ja julkaisutoimintaa sekä järjestämme mahdollisuuksien mukaan juhla- ym. tilaisuuksia.

Vuonna 2018 ympäristössämme seurattavia kohteita ovat erityisesti

  • Keskon entisen kiinteistön muuttaminen asunnoiksi ja hotelliksi
  • YIT:n parkkiluolahanke ja Kanavaranta 14:n toimistotalo- /hotellihanke
  • Sataman liikenne ja liikenteen aiheuttamat ruuhkat sekä maasähkön käyttöaste
  • Eteläsataman alueen kaavoituksen eteneminen
  • Kruunuvuorenrannan liikennejärjestelyt
  • Ulkoministeriön tilamuutokset
  • Yleiskaava 2050
    Kävelykeskustasuunnitelma
  • Merikasarmin puiston peruskorjaus

 

Katajanokan puistot

Kaupunki on aloittanut Merikasarminpuiston peruskorjauksen suunnittelun. Välitämme aktiivisesti katajanokkalaisten toiveita suunnitteluun ja korostamme aidon yhteissuunnittelun tärkeyttä, jotta lopputulos ilahduttaisi kaikkia osapuolia.

Pyrimme edistämään myös Linnanpuiston, Matruusinpuiston ja muidenkin puistojen asukaskäyttöä ja muistutamme kaupunkia liikuntavälineiden saamiseksi rannan paljon käytetyn lenkkipolun varrelle.

Vuonna 2016 seura hankki ja ripusti viisi linnunpönttöä Katajanokalle. Jatkamme näiden huoltamista. Nämä siivotaan taas keväällä.

Jatkamme kaupunkiviljelyä Linnanpuistossa, jossa seuralla on tätä nykyä 55 viljelylaatikkoa. Viljelykauden aloituskokous pidetään huhti-toukokuun vaihteessa. Yhteishengen herättämiseksi valitaan vuoden viljelijä kauden lopussa.

Tuodaksemme esille peruskorjattavan Merikasarminpuiston mahdollisuuksia mm. kahvilapaviljongin sijoituspaikkana, osallistumme toukokuun Ravintolapäivään järjestämällä pop up kahviteltan. Elokuussa järjestämme taas Matruusinpuistossa Matruusin illallisen.

 

Yhteistoiminta


Jatkamme yhteistyötä katajanokkalaisten yhdistysten ja toimijoiden kanssa. Autamme mm. HeTy:ry tänäkin vuonna lasten joulutapahtuman järjestämisessä.

Ehdotamme Altaalle vuoden unikeon valitsemista Unikeonpäivänä.

Tuemme stipendein esimerkiksi koulun kuoron esiintymistä Kukkaskartanon palvelutalon asukkaille joulun tienoilla.


Osallistumme Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helkan toimintaan ja yhteistyöhön naapurikaupunginosayhdistysten kanssa.

 

Tiedotus


Jatkamme vuosijulkaisu Katajanokan Kaiun toimittamista.

Käytämme sähköpostilistaa tiedotukseen jäsenille ja muille kiinnostuneille.

Ylläpidämme seuran kotisivuja osoitteessa www.skatta.fi sekä seuran facebook-sivuja.

Tiedotamme myös toiminnastamme mahdollisuuksien mukaan mm. Helsingin uutisissa, Meri-Helsingissä ym. lehdissä.

 

Muu toiminta

  • Katajanokan ympärijuoksu juostaan tänä syksynä juhlallisesti 70. kerran. Panostamme juhlajuoksuun erityisellä innostuksella ja pyrimme saamaan tapahtumalle myös sponsoreita.
  • Jatkamme syksyllä 2006 aloitettua elokuvakerhotoimintaa Kino K-13:ssa laatuelokuvien merkeissä. Keväällä esitetään 3-4 filmiä, samoin syyskaudella.
  • Jatkamme Katajanokka-aiheisten korttien myyntiä.
  • Euroopan kulttuuriympäristöpäivien 2018 teema on kulttuuriperintö: ”Tunne perintösi, jaa tarinasi” kutsuu kokemaan kulttuuriperinnön kohtaamisen paikkana ja vuoropuhelun välineenä. Teeman puitteissa mm. tutkimme mahdollisuudet saada valokuvanäyttelymme esille jossain sopivassa tilassa.
  • Pyrimme saamaan Katajanokalle Helsingin pormestarin asukasillan.

Talousarvio_2018.pdf

Katajanokkaseuran uudet säännöt 2022

Katajanokkaseuran johtokunta esittää seuran sääntöjä uudistettaviksi 1.3.2022 seuran vuosikokouksessa:

Katajanokkaseuran säännöt

UUDETVANHAT
Nimi ja kotipaikka
1 § Yhdistyksen nimi on Katajanokkaseura ry. – Skatuddsällskapet rf. Seuran kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialue Katajanokan kaupunginosa. Seura on puoluepoliittisesti sitoutumaton.1 § Yhdistyksen nimi on Katajanokkaseura ry. – Skatuddssällskapet rf. Yhdistyksen, joka näissä säännöissä nimetään seuraksi, kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialue Katajanokan kaupunginosa. Seura on puoluepoliittisesti sitoutumaton.  
Tarkoitus ja toiminta
2 § Seuran tarkoituksena on edistää alueen viihtyisyyttä, yhteisöllisyyttä ja kulttuuritoimintaa. Seura huomioi Katajanokan alueellisen ja historiallisen omaleimaisuuden toimiessaan ympäristönsuojeluun, maisemanhoitoon, liikenne- ja satamajärjestelyihin sekä kaavoitukseen liittyvissä kysymyksissä. Seura toimii Katajanokan asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä.2 § Seuran tarkoituksena on toimia sivistyksellisten, sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämiseksi sekä viihtyvyyden lisäämiseksi Katajanokan alueellista omaleimaisuutta ja erityispiirteitä kunnioittaen toimia ympäristönsuojeluun, maisemanhoitoon, liikenne- ja satamajärjestelyihin sekä kaavoitukseen liittyvissä kysymyksissä toimia Katajanokan asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä.  
3 § Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura pyrkii vaikuttamaan Helsinkiä ja Katajanokkaa koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon tekemällä aloitteita ja esityksiä sekä antamalla lausuntoja viranomaisille. Seura toimii yhteistyössä kotiseututyön järjestöjen kanssa, harjoittaa Katajanokkaa koskevaa tallennus- ja julkaisutoimintaa, järjestää erilaisia juhla- ja kulttuuritilaisuuksia ja tukee paikallista harrastustoimintaa.3 § Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura Katajanokan asukkaiden etujen vaalijana pyrkii vaikuttamaan Helsinkiä koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon, tehden aloitteita ja esityksiä ja antaen lausuntoja viranomaisille, toimii yhteistyössä kotiseututyön eri järjestöjen kanssa sekä harjoittaa kotiseutua koskevaa tallennus‑ ja julkaisutoimintaa, järjestää mahdollisuuksien mukaan kotiseutupäiviä sekä muita juhla‑ ja kulttuuri­tilaisuuksia sekä edistää asukkaiden omatoimisuutta ja tukee paikallista harrastustoimintaa.  
Seura huomioi Katajanokan ja pääkaupunkiseudun kaksikielisyyden toiminnassaan ja kokouksissaan.
Jäsenistö
4 § Johtokunta hyväksyy seuran jäseneksi hakijan, joka hyväksyy seuran säännöt ja tarkoituksen. Jäsenyys alkaa siitä ajankohdasta, jolloin johtokunta on hyväksynyt hakemuksen. Jäsen on velvollinen suorittamaan seuran vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun. Johtokunta voi kuitenkin sairauden, työttömyyden tai muusta vastaavasta erityisestä syystä vapauttaa varsinaisen jäsenen jäsenmaksusta. Seuran kannattajajäseneksi pääsee jokainen oikeuskelpoinen yhteisö, jonka johtokunta hyväksyy ja joka suorittaa seuran vuosikokouksen määräämän kannattajajäsenmaksun. Kannattajajäsenellä ei ole äänioikeutta seuran kokouksissa.  4 § Seuran varsinaiseksi jäseneksi pääsee jokainen sen tarkoitusperät ja säännöt hyväksyvä henkilö, jonka seuran johtokunta jäseneksi hyväksyy. Jäsenyys katsotaan alkavaksi siitä ajankohdasta, jolloin jäseneksi ilmoittautuminen on hyväksytty. Jäsen on velvollinen suorittamaan seuran vuosikokouksen määräämän jäsenmaksun. Johtokunta voi kuitenkin sairauden, työttömyyden takia tai muusta vastaavasta erityisestä syystä vapauttaa varsinaisen jäsenen jäsenmaksusta. Seuran kannattajajäseneksi pääsee jokainen oikeuskelpoinen yhteisö, jonka johtokunta hyväksyy ja joka suorittaa seuran vuosikokouksen määräämän kannattajajäsenmaksun. Kannattajajäsenellä ei ole äänioikeutta seuran kokouksissa. Johtokunta pitää seuran jäsenistä lainmukaista jäsenluetteloa. Tällä sääntömuutoksella ei loukata jo saavutettuja jäsenoikeuksia.  
 
5 § Jäsen voi erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai puheenjohtajalle.  Seuran johtokunnalla on oikeus erottaa jäsen, joka toimii seuran sääntöjä tai periaatteita vastaan tai laiminlyö jäsenmaksun suorittamisen määräaikana. Erotettu jäsen voi kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa erottamisesta tiedon saatuaan kirjallisesti valittaa päätöksestä seuran kokoukselle jättämällä valituskirjelmänsä johtokunnalle.5 § Jäsen voi erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai puheenjohtajalle tai seuran kokouksen pöytäkirjaan. Seuran johtokunnalla on oikeus erottaa jäsen, joka toimii seuran sääntöjä tai periaatteita vastaan tai laiminlyö jäsenmaksun suorittamisen määräaikana. Erotettu jäsen voi kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa erottamisesta tiedon saatuaan kirjallisesti valittaa päätöksestä seuran kokoukselle jättämällä valituskirjelmänsä johtokunnalle.  
6 § Seura voi johtokunnan esityksestä kutsua kunniajäseneksi henkilön, joka on toiminut erityisen ansiokkaasti seuran tarkoituksen toteuttamiseksi. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvoitetta. 6 § Kunniajäsenekseen seura voi johtokunnan esityksestä kokouksessaan kutsua henkilön, joka huomattavalla tavalla ja pitkäaikaisesti on vaikuttanut seuran tarkoituksen toteuttamiseksi. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvoitetta.  
Kokoukset
7 § Seuran vuosikokous tulee pitää maaliskuun loppuun mennessä. Lisäksi johtokunta kutsuu seuran koolle tarvittaessa. Mikäli vähintään yksi kymmenesosa (1/10) seuran äänioikeutetuista jäsenistä kirjallisesti vaatii, johtokunnan tulee järjestää ylimääräinen kokous käsittelemään vaatimuksessa ilmoitettua asiaa. Johtokunta kutsuu seuran kokoukset koolle vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta joko lähettämällä kutsu kullekin jäsenelle sähköpostilla tai ilmoittamalla kutsun seuran www-sivuilla. Johtokunta voi päättää mahdollisuudesta osallistua kokoukseen myös etänä. Kutsussa on tällöin annettava osallistumisohjeet.  7 § Seuran vuosikokous tulee pitää helmikuun aikana. Lisäksi johtokunta kutsuu seuran koolle tarvittaessa. Mikäli vähintään yksi kymmenesosa (1/10) seuran äänioikeutetuista jäsenistä kirjallisesti vaatii, johtokunnan tulee järjestää ylimääräinen kokous käsittelemään edellä tarkoitetussa vaatimuksessa ilmoitettua asiaa.  Seuran kokoukset johtokunta kutsuu koolle joko ilmoittamalla kirjeellisesti jokaiselle jäsenelle tai niissä lehdissä, jotka johtokunta nimeää. Kokouskutsu toimitetaan jäsenille vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta.  
  
8 § Seuran kokouksessa äänioikeus on seuran varsinaisilla jäsenillä. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. Etäyhteydellä osallistuvilla jäsenillä on äänioikeus.8 § Seuran kokouksessa äänioikeus on seuran varsinaisilla jäsenillä. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.  
9 § Seuran vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat. 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus. 4. Käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto ja päätetään tilinpäätöksen hyväksymisestä. 5. Hyväksytään toimintasuunnitelma. 6. Hyväksytään talousarvio ja päätetään jäsenmaksun suuruus. 7. Valitaan seuran puheenjohtaja. 8. Valitaan jäsenet johtokuntaan erovuoroisten jäsenten tilalle. 9. Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö.  10. Käsitellään muut asiat, joista johtokunnalle on tehty esitys vähintään kolmekymmentä (30) päivää ennen kokousta tai jotka johtokunta päättää vuosikokoukselle esittää.9 § Seuran vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat. 2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Vahvistetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus ja päätetään sen hyväksymisestä. 5. Käsitellään edellisen vuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto ja päätetään tilien hyväksymisestä. 6. Hyväksytään toimintasuunnitelma. 7. Hyväksytään talousarvio. 8. Määrätään jäsenmaksun suuruus. 9. Päätetään seuran kokousten koollekutsumistavasta. 10. Valitaan seuran johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan seuran puheenjohtajaksi. 11. Valitaan jäsenet johtokuntaan erovuoroisten jäsenten tilalle. 12. Valitaan kaksi varsinaista ja kaksi varatilintarkastajaa. 13. Käsitellään muut asiat, joista johtokunnalle on tehty esitys vähintään kolmekymmentä (30) päivää ennen kokousta tai jotka johtokunta haluaa vuosikokoukselle esittää.
Johtokunta
10 § Seuran toimintaa suunnittelee ja johtaa johtokunta, johon kuuluu vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja sekä kymmenestä viiteentoista (10-‑15) kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua muuta jäsentä, joista vuosittain puolet on erovuorossa. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä kutsuu sihteerin, talousvastaavan ja muut tarvittavat toimihenkilöt vuodeksi kerrallaan. Johtokunta voi asettaa avukseen sääntöjen edellyttämiä tehtäviä varten sille vastuunalaisia pysyviä tai tilapäisiä toimikuntia. Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt, varapuheenjohtajan kutsusta, tai kun vähintään kolme (3) jäsentä sitä vaatiiKokous on päätösvaltainen, kun puolet jäsenistä on läsnä. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa arpa.10 § Seuran toimintaa suunnittelee ja johtaa vuosikokouksessa valittu johtokunta, johon kuuluu vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja sekä kymmenestä viiteentoista (10‑15) kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittua muuta jäsentä, joista vuosittain on puolet erovuorossa. Jäsenten erovuorot määrätään ensin arvan, sitten vuoron mukaan. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä kutsuu sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt vuodeksi kerrallaan. Johtokunta voi asettaa keskuudestaan juoksevien asioiden hoitamista ja asioiden valmistelua varten 3‑4-jäsenisen työvaliokunnan. Johtokunta voi asettaa avukseen sääntöjen edellyttämiä tehtäviä varten sille vastuunalaisia pysyviä tai tilapäisiä toimikuntia tai jaostoja. Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään kolme (3) jäsentä sitä vaatii, jaon päätösvaltainen, kun puolet jäsenistä on läsnä. Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa arpa.
Nimenkirjoittajat
11 § Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri kaksi yhdessä.11 § Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri kaksi yhdessä.
Talous
12 § Seuran tilit päätetään kalenterivuosittain, ja ne on jätettävä toiminnantarkastajalle vähintään 21 päivää ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajan on annettava lausunto johtokunnalle vähintään 14 päivää ennen vuosikokousta.12 § Seuran tilit päätetään kalenterivuosittain, ja ne on jätettävä tilintarkastajille vähintään 21 päivää ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien on palautettava tilit lausuntoineen johtokunnalle vähintään 14 päivää ennen vuosikokousta
13 § Seuralla on oikeus toimintansa tukemiseksi ottaa vastaan avustuksia ja lahjoituksia, harjoittaa kustannustoimintaa sekä asianmukaisella luvalla toimeenpanna arpajaisia ja rahankeräyksiä.13 § Seuralla on oikeus toimintansa tukemiseksi ottaa vastaan avustuksia ja lahjoituksia, harjoittaa kustannustoimintaa sekä asianmukaisella luvalla toimeenpanna arpajaisia ja rahankeräyksiä.
Sääntöjen muuttaminen ja seuran purkaminen
14 § Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä ainoastaan seuran kokouksessa. Muutosehdotuksen on tällöin hyväksytyksi tullakseen saatava vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai seuran purkamisesta.14 § Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä ainoastaan seuran kokouksessa. Muutosehdotuksen on tällöin hyväksytyksi tullakseen saatava vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä.  
15 § Ehdotus seuran purkamisesta on käsiteltävä kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joiden välillä tulee olla vähintään yksi kuukausi, ja ehdotuksen on hyväksytyksi tullakseen saatava kummassakin kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä. 16 § Seuran purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat luovutetaan kotiseututyötä edistävään tarkoitukseen sen mukaan kuin seuran viimeinen kokous päättää.  15 § Ehdotus seuran purkamisesta on käsiteltävä kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joiden välillä tulee olla vähintään yksi kuukausi, ja ehdotuksen on hyväksytyksi tullakseen saatava kummassakin kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä. 16 § Seuran purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat luovutetaan kotiseututyötä edistävään tarkoitukseen sen mukaan kuin seuran viimeinen kokous päättää.