Katajanokan terminaaliin K8 (Viking, ennen myös Finnjet) on suunniteltu uudet, nykyistä korkeammat kulkusillat Vikingin uutta, v. 2008 liikenteeseen asetettavaa Tallinnan laivaa varten. Nykyinen ylemmän tason kulkusilta tasolla +13.2 puretaan ja uudet sillat rakennetaan tasoille +12.0 ja +15.0. Kulkusillat liitetään terminaalirakennukseen niin, että kulkusiltojen ja terminaalirakennuksen merenpuoleisen julkisivun väliin tulee korkea lasikatteinen aulatila, josta arkkitehti Taucherin v. 1937 suunnitteleman arvokkaan rakennuksen julkisivu on nähtävissä aulan seinätilana. Suunnitelma on tätä kirjoitettaessa saanut rakennusvalvonnan kaupunkikuvaneuvottelukunnan ja kaupunginmuseon puollot.
Terveysaseman lähipalvelupiste on Vironiemessä
Vironniemen entisen terveysaseman tiloissa toimii lähipalvelupiste. Sinne voi varata neuvola-ajan omalta terveydenhoitajalta. Lääkärinaikoja tai rokotuspalveluita ei ole saatavilla.
Vaikeiden ja vaarallisten liikenneyhteyksien vuoksi Katajanokan äitien keskuudessa on herännyt hanke, jonka tavoitteena on saada myös lääkärin ja rokotusvastaanotto lähipalvelupisteeseen. Päämäärään pyritään muunmuassa toteuttamalla kaikki mahdolliset neuvolakäynnit lähipalvelupisteessä. Tämän ohella on otettu yhteyttä kaupungin virkamiehiin. Yhteydenpitoa jatketaan.
112 muuttaa Katajanokalle
Hätäkeskuksen toimintaa ja alustavia rakennussuunnitelmia esiteltiin Katajanokkaseuran edustajille 27.4.2006 Senaatti-kiinteistöjen tiloissa Lintulahdenkatu 5:ssä. Suomessa on 15 hätäkeskusta; Keravan ja Helsingin keskukset valmistuvat viimeisinä. Helsingin hätäkeskus tulee vuokralaiseksi Senaatti-kiinteistöjen rakennuttamaan luolaan. Hätäkeskuksessa yhdistetään poliisin, palokunnan, ambulanssin ja, uutena, sosiaalitoimen hälytykset yhteen paikkaan avun saamisen nopeuttamiseksi. Katajanokan kallioon louhittavassa hätäkeskuksessa työskentelee yötä päivää 17 kielitaitoista päivystäjää. Liikennettä ei hätäkeskuksen toiminnasta juurikaan synny.
Keskuksen puolitoista vuotta kestävät louhintatyöt alkanevat syksyllä 2006. On vielä auki, kuljetetaanko louhe vesiteitse vai kuorma-autoilla. Hätäkeskus tehdään syvälle kallioon, mutta maan päälle tulee rakennuksia ja rakennelmia. Hätäkeskuksen ajoluiska on suunniteltu Ulkoministeriön vielä rakentamattomalle tontille, Kukkasrahaston talon pohjoispuolelle nykyisen UM:n ajoluiskan viereen. Liikuntahallin ja Vankilan/Linnanpuiston välimaastoon on suunniteltu kaksi ilmanvaihto- ja poistumistierakennusta ja yksi ilmanvaihtorakennus Merivartioston esikunnan viereiseen puistikkoon. Lisäksi suunnitelmissa on pari ovea nykyisiin valtion omistamiin rakennuksiin ja teknisiä laitteita bunkkerin kylkeen.
Kaupunkikuvaneuvottelukunnan kriittisen ennakkolausunnon johdosta maanpäällisten rakennelmien suunnittelijaksi on nyt palkattu professori, arkkitehti Vilhelm Helander.
Katajanokkaseuraa suunnitelmissa askarruttaa uuden ajoluiskan tarve; onko UM:n ja Hätäkeskuksen hallinnollisten rajojen tiukkuus ja kustannustekijöiden paine niin suuri, että ei voitaisi käyttää UM:n olemassa olevaa luiskaa? Sama valtion viranomaisten hallinnollinen itsenäisyys vaivaa suunnittelua bunkkerin kohdalla, jossa valtion eri elimet eivät kuulemma saa paria kaapelia yhteen ja samaan rakennukseen.
Toinen huolenaihe on ilmastointilaitteiden melutaso. Suomen rakentamismääräykset tosin rajoittavat melutason 45 desibeliin asuinrakennusten seinältä mitattuna, mutta rauhallisiin Linnan- ja Laivastopuistoihin ei myöskään ole syytä tuottaa melua!
Luvassa on suunnittelun seurantaa jatkossa.
Katajanokan postipalvelut yrittäjälle
Katajanokan postipalvelut siirtyvät paikallisen yrityksen hoitamaksi. Postipalvelut saa tiistaina 2. toukokuuta kello 9.00 alkaen Katajanokan Paperista, joka muuttaa nykyisen postin tiloihin osoitteeseen Katajanokanlaituri 2, 00160 Helsinki. Posti on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9-18 ja lauantaisin kello 10-15.
KUTSU KATAJANOKKASEURAN VUOSIKOKOUKSEEN
Toivotamme kaikki katajanokkalaiset tervetulleiksi Katajanokkaseura ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen maanantaina 27.2.06 klo 18.00-20.00.
Kokous pidetään Keskon pääkonttorin ruokalassa, sisäänkäynti Satamakatu 3.
Esityslistalla
sääntömääräiset vuosikokousasiat
Ennen kokouksen virallista osuutta johtaja Erkki Heikkinen kertoo Keskon toiminnasta ja uusista näkymistä.
Kahvitarjoilu.
INBJUDAN TILL SKATUDDSSÄLLSKAPETS ÅRSMÖTE
Vi önskar alla skatuddsbor välkomna till Skatuddssällskapet rf:s stadgeenliga årsmöte måndag 27.2.2006 kl. 18.00-20.00. Mötet hålls i matsalen på Keskos huvudkontor, ingång från Hamngatan 3.
På föredragningslistan
-
stadgeenliga årsmötesärenden
-
aktuella miljöfrågor tas upp till diskussion
Innan mötet börjar berättar direktör Erkki Heikkinen om Keskos verksamhet och framtidsvisioner.
Kaffeservering.
Matonpesu siirtyy vähitellen maalle
Kaupunginhallitus käsitteli 14.12.2005 Helsingin matonpesupaikkoja ja totesi, että vaikka meressä tapahtuvan matonpesun kuormitus vesiin lienee varsin vähäistä, on tarkoituksenmukaista vähitellen siirtyä pesuun kuivan maan matopesupaikoilla, jotka on liitetty vesi- ja viemäriverkostoon.
Katajanokkaseura lähetti syksyllä 2005 kaupunginhallitukselle ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurille mattolaiturimme säilyttämistä puoltavan kirjeen. Seuran saamassa vastauksessa todetaan mm., että kaupunginhallitus on 19.12.2005 kehottanut rakennusvirastoa ja Helsingin Satamaa tekemään suunnitelmat merenrannoilla sijaitsevien matonpesupaikkojen korvaamisesta maalle rakennettavilla paikoilla.
Koska uusien pesupaikkojen rakentamis- ja ylläpitokustannukset ovat verrattain korkeat, korvautuvat nykyiset pesupaikat uusilla vasta pitkän ajan kuluessa sitä mukaa kun rakennusvirastolla on resursseja toteuttaa niitä.
4:n ja 4T:n aikatauluista päätettiin lautakunnassa 1.12.
Joukkoliikennelautakunta päätti 1.12.2005 HKL:n suunnitteluyksikön esityksen mukaisesti, että 4.6.2006 alkaen
- linjan 13 liikenne lopetetaan
- raitiolinjan 4T liikennöintiaikaa laivojen kulkuaikoina jatketaan
- linjan 4 yöliikennettä harvennetaan
Esityksen mukaan muutoksilla parannetaan terminaalien palvelutasoa; muillakin muutosalueilla palvelutaso säilyisi kohtuullisena.
Katajanokkaseura vastusti 4T:n ajamista viikonloppuisin. Vuorovälien kaksinkertaistuminen, erityisesti lauantain kaupungilla asiointiaikona, ei ole asukkaille kohtuullinen palvelutaso.
Nelosen ja 4T:n uudet liikennöintiajat
Lautakunnan päätöksellä linjan 4T liikennöintiaikaa laajennettiin haaroittamalla linjan 4 liikenne kaikkina viikonpäivinä aamu- ja iltapäivällä sekä illalla. Linjaa 4T liikennöidään kaikkina päivinä noin klo 10 12 ja 15:30 – 17 kuten nykyisin arkena sekä illalla noin klo 20 – 20:20. Aikaisemmin aamulla ja keskipäivän jälkeen sekä myöhemmin illalla ja yöllä ajetaan edelleen vain linjaa 4 Merisotilaantorilta.
Linjan 4 vuoroväli pitenee Merisotilaantorin osuudella 4T:n liikennöintiaikoina kaksinkertaiseksi nykyisestä: uusi vuoroväli on kummallakin haaralla lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10 12 ja klo 15:30 17 välisinä aikoina 12 – 18 minuuttia sekä ja kaikkina iltoina 15 22 minuuttia. Niinä aikoina Merisotilaantorin haaralla lähtöjen kuormitusasteet muuttuvat kaksinkertaisiksi, mutta HKL:n laskelmien mukaan olisivat suurimmillaankin alle 25 %. Muutoksen vaikutusalueella on noin 1 900 asukasta ja mm. ulkoasiainministeriön työntekijöitä. Päätöksen mukaan HKL pitää nelosen palvelutasoa edelleen kohtuullisena, ja muutosajankohdat ovat varsinaisten työaikojen ulkopuolella.
Nelosen yöliikenteen harventamista perusteltiin sillä, että linjan 4 matkustajamäärä vähenee erityisen selvästi jo klo 20 jälkeen ja vielä huomattavasti klo 22 aikaan, minkä jälkeen lähtöä kohti nousee arkisin vilkkaammassa suunnassa alle 40 matkustajaa koko matkan aikana. Vähiten käyttäjiä on myöhäisimmissä lähdöissä. Viikonloppuna viimeiset lähdöt kuormittuvat eniten.
Yöliikenne ajetaan nykyisin 4 vaunulla 15 minuutin välein. Suunnitteluyksikkö esitti yhden vaunun vähentämistä yöliikenteestä linjan tehostamiseksi ja kustannusvastaavuuden parantamiseksi. Suunnitteluyksikön mukaan liikennöintikustannukset vähenevät 42 000 euroa vuodessa ja että uusi 20 minuutin vuoroväli on edelleen kohtuullinen yöliikenteen vuorovälinä. Bussiliikenteessä vuoroväli on yöllä yleisesti 30 40 minuuttia ja vain poikkeustapauksissa tätä lyhyempi.
60 vuotta ja 60 kuvaa
Katajanokkaseura järjestää 60-vuotisen toimintansa kunniaksi Katajanokkaa ja sen vaiheita esittelevän valokuvanäyttelyn. Näyttelyyn on saatu runsaasti mielenkiintoisia vanhoja ja uudempia Katajanokka-aiheisia kuvia. Näyttely on avoinna lauantaina 12. marraskuuta klo 13-18 ja sunnuntaina 13. marraskuuta klo 12-18. Osa näyttelyn kuvista on myöhemmin esillä ravintola Wellamossa.
60 år och 60 bilder
Skatuddssällskapet arrangerar en fotoutställning av intressanta gamla och nya skatuddsbilder för att fira sitt 60-årsjubileum i november 2005. Utställningen i den gamla fängelsebyggnaden är öppen lö 12.11 kl. 13-18 och sö 13.11 kl. 12-18. Utställningen fortsätter på restaurant Wellamo under december.
Vironniemen terveysaseman lääkäripalvelut lakkaavat
Helsingin terveyslautakunta päätti 25.11.2005 neljän terveysaseman palveluiden supistamisesta ensi vuonna. Lääkäripalvelut lakkaavat Vironniemen, Myllypuron, Pukinmäen ja Viikin terveysasemilla. Alueille jäävät terveydenhoitajien vastaanottopisteet.
Helsinki kaavailee karsivansa karkeasti arvioiden kolmanneksen terveysasemista seuraavien 15 vuoden aikana. Pitkän tähtäimen suunnitelmissa on, että kaupungissa olisi mahdollisesti kahdeksan pääterveysasemaa, kaksitoista lähiterveysasemaa ja joitakin terveydenhoitajien vastaanottopisteitä. Terveyslautakunta tähdentää, että luvut ovat suuntaa-antavia ja voivat muuttua tilanteen mukaan.
Vironniemen terveysaseman puolesta on luovutettu n. 6.600 nimeä sisältävä adressi terveyslautakunnan jäsenille. Nimet adressiin on kesän aikana kerätty pääosin Kruununhaan, Katajanokan ja Suomenlinnan asukkailta. Uudessa terveysasemamallissa on kaavailujen mukaan nykyisten 31 terveysaseman sijasta 20 terveysasemaa vuonna 2020. Helsingissä olisi tuolloin kahdeksan pääterveysasemaa, kaksitoista lähiterveysasemaa ja lisäksi muutama lähipalvelupiste. Päättäjät ovat perustellet terveysasemien yhdistämistä asemien toimintavarmuuden ja tehokkuuden parantamisella: näihin päästään ehdotuksen valmistelijoiden mukaan kasvattamalla asemien yksikkökokoa ja varustamalla ne paremmilla tutkimusvälineillä ja -laitteilla.
Katajanokkaseura on vastustanut Vironniemen terveysaseman siirtoa yhdessä Kruununhaan ja Suomenlinnan asukas- ja kaupunginosayhdistysten kanssa. Kaupungin päättäjille on lähetetty kirjelmiä, joissa on kerrottu, että em. kaupunginosien asukkaat ovat tottuneet asioimaan Vironniemen terveysasemalla jossa he ovat saaneet korkeatasoista palvelua, mikä on ilmaistu asiakastyytyväisyysselvityksissä ja terveysasemien palvelutuotantovertailuissa. Lisäksi kansalaismielipide on kirkkaasti ilmaistu asukkaiden omin voimin vuosien 2002, 2003 ja 2005 toukokuun adresseissa, kansalaiskokouksissa, asukasilloissa ja mielenosoituksissa terveysasemien puolesta.
Vironniemen terveysaseman yhdistäminen Viiiskulmaan merkitsee ankaraa iskua perusterveydenhuollon palvelujen laadulle ja saatavuudelle. Kruununhaan, Katajanokan ja Suomenlinnan kaupunginosissa asuu paljon lapsiperheitä, joille neuvola- ja sairaanhoitopalvelujen vaivaton saatavuus on erittäin tärkeää. Lisäksi kokonaisuutena vastuuväestöjen ikärakenne muuttuu ikääntymisen myötä ja vaivattomasti saatavien lähipalvelujen tarve kasvaa.