KIRJE KAUPUNGILLE
TIEDOTE / VETOOMUS
Katajanokan mattolaituri aiotaan hinata pois!
Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristön toimialan Rakennukset ja yleiset alueet -yksikön kunnossapitoyksikkö ilmoitti 22.11. Katajanokkaseuralle hinaavansa ensi viikolla Laivastopuiston mattolaiturin talven ajaksi kokonaisuudessaan pois. Tätä perustellaan turvallisuudella, talviliukkaudella ja mahdollisilla korvausvaatimuksilla kaupungille.
Kaupungin hallintaan 2005 Satamalta siirtynyt mattolaituri on saanut olla portaineen paikallaan viimeiset 17 vuotta. Näiden vuosien aikana mahdollisesti sattuneista onnettomuuksista tai korvausvaatimuksista ei ole saatu tietoa. Onko niitä ollutkaan?
Talvikauden liukkaus on toki perusteltu huoli. Kaupunki ei nyt kuitenkaan tarjoa hiekoittamista kaupungin kulkualueiden tapaan. Miksi ei? Kulkusillan säilyminen jäiden puserruksessa kaupungin esittämistä epäilyistä huolimatta ehjänä voitiin todeta 2021 jäätalvena.
Mattis on asukkaiden suosima, kaikenikäisten tapaamispaikka koko vuoden ympäri. Sen sijainti turvallisessa ympäristössä vilkkaan kulkureitin ja laiturilla kävijöiden sosiaalisessa kontrollissa on tehnyt siitä asukkaiden ja vieraidenkin PAIKAN.
Kaupungin Rakennukset ja yleiset alueet -yksikön kirjoissa Mattolaituri on matonpesupaikka, ei muuta. Alueestaan vastaavan yksikön näkemys ei mielestämme ole tämän ajan mukainen. Kysymme eivätkö suuren Helsingin hartiat tässä kanna?
Nyt lähtee asukkaiden rakastama laituri puoleksi vuodeksi pois.
Vetoamme kaupungin päättäjiin: pidetään hyvin toimiva, asukkaita palveleva Mattolaituri paikallaan.
Helsingissä 23.11.2023
Katajanokkaseura ry.
Kati Laasonen, Katajanokkaseuran pj.
Martin Bunders, Katajanokkaseuran ympäristötoimikunta
Aiemmin tänään lähettämämme tiedotetta on tässä täsmennetty mattolaitureiden kunnossapidon vastuutaholla.
KINOKKA ESITTÄÄ: KINO K13 sunnuntaina 26.11 klo 16.00 MUSTA ORFEUS
KINO K13 sunnuntaina 26.11 klo 16.00 MUSTA ORFEUS
MUSTA ORFEUS (Orfeu Negro)
1959
Ranska/Italia/Brasilia
Pituus: 107 min
Ikäraja: K12
Ohjaus: Marcel Camus
Käsikirjoitus: Marcel Camus
Näyttelijät: Marcel Camus, Breno Mello, Fausto Guezzoni, Lourdes de Oliveira ja Adhemar Ferreira da Silva
Nuori kitarataituri Orfeo (Breno Mello) on solminut avioliiton Miran (Lourdes de Oliveira) kanssa.
Orfeo kohtaa kuitenkin Rio de Janeiron karnevaaleissa Eurydicen (Marpessa Dawn), todellisen rakkautensa.
Esteenä Orfeon ja Eurydicen onnelle ovat kuitenkin moraalisäännöt sekä väkijoukossa vaaniva Kuolema.
Elokuva mukailee myyttiä: Eurydice kaapataan Tuonelaan ja Orfeon tulee pelastamaan rakkaansa Tuonelasta.
Marcel Camus’n Musta Orfeus (1959) on uudelleentulkinta antiikin Orfeus-myytistä.
Elokuva perustuu Vinicius de Moraesin näytelmään Orfeo do Carnaval.
Elokuva tunnetaan erityisesti tunteikkaasta musiikistaan, joka kuljettaa vahvasti elokuvaa.
Elokuvassa puhutaan portugalia, suomenkielinen tekstitys
Elokuvalippu: 8 euroa + jäsenkortti 2 euroa (korttimaksumahdollisuus)
Saliin mahtuu 150 katsojaa
Paikka: Kino K13 (Katajanokanlaituri 11 A)
Aika: Sunnuntaina 26.11 klo 16
Ethän tule sairaana elokuviin.
Tervetuloa
Lausunto Hylkysaaren osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 1676-00/23
Helsingin kaupunki, kirjaamo, kaupunkiympäristön toimiala
Katajanokanseura haluaa esittää Hylkysaaren asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 6.10.2023 seuraavaa:
On myönteistä, että pitkään toiminnoiltaan ja ylläpidoltaan ”hylätty” saari on saamassa uutta elämää. Tässä vaiheessa ei ole konkreettista suunnitelmaa kommentoitavana, mutta sitä tärkeämpää on tarkastella kaavamuutokselle asetettavia tavoitteita ja toteutuksen vaikutusten arviointia.
Nykyisessä asemakaavassa alue on käyttötarkoitukseltaan VY-aluetta eli virkistysalue, jolle saadaan rakentaa yleisiä rakennuksia, niitä palvelevia huoltotiloja sekä välttämättömät asunnot. Lähtökohtaisesti kaikki Kruununvuorenselälle avautuvat rannat sekä kalliomäen laki kokonaisuudessaan on merkitty vp-merkinnällä ohjeellisiksi puistotarkoituksiin varatuiksi alueen osiksi. Hylkysaaren ja Korkeasaaren väliseen salmeen on osoitettu kaksi vl-merkintää eli vesialueen osaa, jolle saa rakentaa laitureita, ja erityisesti näiden yhteyteen voidaan kaavan mukaan rakentaa saaren toimintaa palvelevia uudisrakennuksia.
OAS:n mukaan kaavaratkaisu on tehty, koska saari on siirtynyt yksityisomistukseen ja omistaja on hakenut kaavamuutosta kehittääkseen saarta majoitus- ja virkistyskohteena ja kaavaratkaisu mahdollistaa saaren muuttamisen matkailukäyttöön. Tästä voidaan päätellä, että saari on tarkoitus muuttaa kokonaan tai ainakin pääosin julkisesta virkistysalueesta yksityiseksi korttelialueeksi. Tämä olisi varsin poikkeuksellinen ja yleisten kaavoitustavoitteiden vastainen toimenpide, joka edellyttää laajempaa kaavallisen virkistysaluetarjonnan tarkastelua. Ja vaikka alue ja sen rakennuskanta on siirtynyt yksityisomistukseen, voidaan haluttaessa osoittaa asemakaavassa osia yleisiksi virkistysalueiksi tai korttelinosiksi, jolla yleinen virkistyskäyttö on mahdollista.
OAS:n liitteenä olevassa viitesuunnitelmaluonnoksessa huomio kiinnittyy mm. ”saaren sisäosiin” mutta todellisuudessa rantavyöhykkeille kaavailtuihin majoituskäyttöön tuleviin mökkeihin. Lähtökohtaisesti saaristorantojen ”mökittäminen” viime vuosisadan alun ja sotienjälkeisten vuosikymmenten tapaan tuntuu täysin oudolta ja anakronistiselta. Vai onko kysymys samankaltaisesta luksusmatkailukonseptista, joka leviää Lapin erämaihin? Nyt olemme kuitenkin UNESCO:n maailmanperintökohteen suoja-alueella.
Helsingin tärkeä strategia on ollut merellisyyden hyödyntäminen vetovoimatekijänä niin asukkaille kuin vierailijoille. Kruununvuorenselkä saarineen ja rantoineen on tässä suhteessa vahva resurssi. Kun kaupunki on huolestunut keskustan näivettymisestä eikä keskustassa ole yleisiä virkistyspaikkoja juuri ollenkaan, olisi Korkeasaaren vieressä oleva Hylkysaari mitä mainioin alue paikallisten, kaikkien helsinkiläisten ja turistien yleiseksi virkistysalueeksi ja keskustan elävöittäjäksi.
Siltä osin kuin kulkuyhteyksiä ei voi järjestää Korkeasaaren eläintarhan läpi Hylkysaari on riippuvainen vesiliikenteestä. Miten se hoidetaan – vesitakseilla/yksityiskuljetuksilla vai reittivesibusseilla? Ja jälkimmäisessä vaihtoehdossa – mitä reittejä ja satamapaikkoja? Onko tarkoitus tai mahdollista järjestää kiertolinjoja esim. Kaivopuisto–Harakka–Särkkä, Eteläsatama–Lonna–Suomenlinna–Vallisaari tai Meritullintori–(Korkea-/Hylkysaari)–Kruunuvuorenranta -reittien tapaan? Liikenteelliset vaihtoehtoratkaisut tulisi tuoda julkiseen keskusteluun jo tavoite- ja luonnosvaiheessa.
Nimenomaan Katajanokan ja sen asukkaiden kannalta esille nousee lähinnä kaksi kysymystä:
Miten hoidetaan edellä mainittu toisaalta yksityinen ja toisaalta yleisölle tarkoitettu vesiliikenne? Onko esimerkiksi mahdollista ja tarkoituksenmukaista käyttää Suomenlinnan huoltolautan laituria tai muu paikka Katajanokalla myös Hylkysaarta palvelevan vesiliikenteen satamana?
Entä Hylkysaaren tulevien toimintojen, rakennusten ja rakennelmien vaikutus lähiasutukselle? Rakentamisen ja muun maa- ja vesialueiden käytön maisemalliset vaikutukset? Mahdolliset häiriötekijät, kuten laajasti meren ylle leviävä ääni? Tämäntapaisten vaikutusten arviointia tulisi ennakoida jo lähtökohta- ja tavoitevaiheen selvitystyössä.
Katajanokalla 30.10.2023
Katajanokkaseura ry
2023 vuosikokouspöytäkirja TARKISTAMATON
Vuosikokouksen 2023 pöytäkirja
Aika: 29.03.2023 klo 18
Paikka: Koti-Hotelli Katajanokan kattoterassi
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja Kati Laasonen avasi kokouksen klo 18.17 ja toivotti kaikki tervetulleiksi.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri. Kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Petri Tuomi-Nikula ja sihteeriksi Eija Halla.
Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Leena Laasonen ja Sirpa Pääsky.
Pöytäkirjan tarkastajat toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokoukseen oli saapunut 59 jäsentä.
Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
4. Käsitellään vuoden 2022 toimintakertomus
Kati Laasonen esitteli toimintakertomuksen vuodelta 2022.
5. Käsitellään vuoden 2022 tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto ja päätetään tilinpäätöksen hyväksymisestä
Helena Alkula esitteli vuoden 2022 tilinpäätöksen, luettiin toiminnantarkastajien lausunto, tilinpäätös hyväksyttiin.
6. Kati Laasonen esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2023, toimintasuunnitelma hyväksyttiin
7. Hyväksytään vuoden 2023 talousarvio ja päätetään jäsenmaksun suuruus
Helena Alkula esitteli talousarvion vuodelle 2023, joka hyväksyttiin.
Jäsenmaksu 20 € ja yhteisöjäsenmaksu 100 € päätettiin pitää samoina.
8. Valitaan seuran puheenjohtaja
Seuran puheenjohtajaksi valittiin Kati Laasonen.
9. Valitaan jäsenet johtokuntaan erovuoroisten jäsenten tilalle
Helena Alkula, Sinikka Harpf, Aarno Teittinen. Staffan Lodenius, Sisko Lounatvuori, Erkki Leimu
Johtokunnan erovuoroiset valittiin johtokuntaan, lisäksi uusina jäseninä Tuomas Palasto, Tuula Teikari-Saebö ja Sirpa Pääsky.
10. Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö
Markku Lounatvuori valittiin toiminnantarkastajaksi ja varahenkilöksi Ingrid Heickell.
11. Muut asiat
Lauri Helaniemi lahjoitti kaksi taulua seuralle.
Esitettiin Katajanokkaa koskevan näyttelyn järjestämistä.
Vesa Kokkonen kertoi Katajanokan liikennejärjestelyistä ja suurista ajonopeuksista, esitettiin Linnankadun kielletty-ajosuunnan merkitsemistä tarkemmin.
11. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja Petri Tuomi-Nikula päätti kokouksen klo 19.10.
Petri Tuomi-Nikula Eija Halla
puheenjohtaja sihteeri
Leena Laasonen Sirpa Pääsky
pöytäkirjan tarkastaja pöytäkirjan tarkastaja
KINOKKA ESITTÄÄ: KINO K13 sunnuntaina 22.10 klo 16.00 UTAMA
KINO K13 sunnuntaina 22.10 klo 16.00 UTAMA
UTAMA
2022
Bolivia/ Espanja
Pituus: 87 min
Ikäraja: K7
Ohjaus: Alejandro Loayza Grisi
Käsikirjoitus: Alejandro Loayza Grisi
Näyttelijät: Santos Choque, José Calcina, Luisa Quispe
Bolivian karun kauniilla ylängöillä asuu vanha ketsua-pariskunta, Virginio ja Sisa.
Elämä on ollut rutiininomaista ja luonnontahtista vuosia.
Epätavallisen pitkä kuivakausi ajaa pariskunnan kuitenkin väistämättömän kysymyksen eteen – miten selviytyä kuolevassa maailmassa?
Elokuvaa on kuvailtu sanoin: ”as devastating as it is breathtaking”.
Utaman poikkeuksellisen upeat kuvamaailmat ottavat saarnaamatta kantaa ilmaston muutokseen ja avaavat katsojan silmät sille, mitä moni ei vieläkään suostu näkemään.
Elokuva sijoittuu pieneen Bolivialais-kylään, mutta sen tarina tapahtuu kaikkialla.
Ehdottomasti vuosikymmenen pysäyttävin elokuvatapaus.
Elokuvassa puhutaan ketsuaa ja espanjaa, suomenkielinen tekstitys
Elokuvalippu: 8 euroa + jäsenkortti 2 euroa (korttimaksumahdollisuus)
Saliin mahtuu 150 katsojaa
Paikka: Kino K13 (Katajanokanlaituri 11 A)
Aika: Sunnuntaina 22.10 klo 16
Ethän tule sairaana elokuviin.
Tervetuloa
PS. jos haluat liittyä Katajanokkaseuraan, se tapahtuu helpoimmin tästä linkistä: https://secure.membook.fi/joining/78979b83-17ea-408d-8001-65807c1d444a/
Kaupungille lausunto Mattolaiturista
Katajanokan mattolaituri
Laivastopuiston mattolaiturista on tullut asukkaiden suosima paikka, jolle kulkijat pysähtyvät ja nuoret ja seniorit tapaavat. Jokainen on tervetullut ihailemaan merta ja etäämmällä kulkevaa meriliikennettä. Maksullisten palvelujen Helsingissä tätä kaikille ilmaista tilaisuutta myös käytetään.
Mattis on vuosia saanut olla ympärivuotisessa käytössä, eikä kulkusiltaa ole nostettu talveksi pois. Sijainti on rauhallinen. Ilkivaltaa tai ongelmia ei ole havaittu/tiedossa. Viime vuonna kulku sitten nostettiin varoittamatta pois.
Kaupungilla on oikeus hoitaa omaisuuttaan. Kaupunkilaisilla on hyvän hallintomenettelyn mukaisesti oikeus saada kuulla ja keskustella heitä koskevista asioista.
Olemmeko kuulleet perustelut, saati päässeet keskustelemaan asiasta kaupungin kanssa? Jäiden puristuksessa mahdollisesti vaurioituva kulkusilta? Kevättalvella jäämassa siirsi laiturin sivuun. Kulkusilta säilyi ehjänä.
Katajanokkaseura haluaa saada käydä asiasta rakentavan keskustelun kaupungin kanssa.
Lämpimin terveisin
-Kati Laasonen
Katajanokkaseuran puheenjohtaja
KINOKKA ESITTÄÄ: KINO K13 sunnuntaina 24.9 klo 16.00 RUMAT, LIKAISET JA ILKEÄT
KINO K13 sunnuntaina 24.9 klo 16.00RUMAT, LIKAISET JA ILKEÄT
RUMAT, LIKAISET JA ILKEÄT (Brutti, sporchi e cattivi)
1976
Italia
Pituus: 111 min
Ikäraja: K16
Ohjaus: Ettore Scola
Käsikirjoitus: Ettore Scola, Ruggero Maccari, Sergio Citti
Näyttelijät: Alfredo D’Ippolito, Francesco Anniballi, Giancarlo Fanelli, Giselda Castrini, Maria Bosco, Maria Luisa Santella, Marina Fasoli, Nino Manfredi
Ettore Scolan ohjaama tragikoominen ja irvokaskin elokuva perheestä, joka elää neljän sukupolven voimin kurjassa hökkelikylässä suurkaupungin laitamilla, suunnitellen toistensa ryöväämistä tai jopa murhaamista.
Elokuvassa puhutaan italiaa, suomen kielinen tekstitys.
Elokuvalippu: 8 euroa + jäsenkortti 2 euroa (korttimaksumahdollisuus)
Saliin mahtuu 150 katsojaa
Paikka: Kino K13 (Katajanokanlaituri 11 A)
Aika: Sunnuntaina 24.9 klo 16
Ethän tule sairaana elokuviin.
Tervetuloa
Terveisin,
Katajanokkaseuran Kinokka
PS. jos haluat liittyä Katajanokkaseuraan, se tapahtuu helpoimmin tästä linkistä: https://secure.membook.fi/joining/78979b83-17ea-408d-8001-65807c1d444a/
.
Skattan Venetsialaiset: Matruusin illallinen taivaan alla 26.8.2023 klo 18-21
Tervetuloa nauttimaan piknik illallista Matruusin puistoon. Tuomme paikalle valkoisin pöytäliinoin katetut pöydät. Kaikki ovat tervetulleita nauttimaan omista herkuistaan ja juomistaan hyvässä seurassa. Jos sinulla on sopiva kynttilälyhty, niin tuo se juhlistamaan Venetsialaisia Stadissa. Avotulen teko puistoalueella on kielletty.